tiistai 26. helmikuuta 2013

Ihanat (iso)vanhemmat, vähemmän ihanat loskakelit!


Olin aiemmin tänään sivistämässä itseäni luennolla, jonka jälkeen katsoin hiihtoa vanhemmillani (paikkaa kyllä kutsutaan tietenkin nykyisin mummulaksi). Äitini on simpsakka eläkeläinen, joka hoitaa poikia silloin kun minulla on päivisin menoa ja auttaa paljon meitä muutenkin. Olen niin suunnattoman kiitollinen siitä, että voin viedä pienet poikani mummun ja vaarin luokse, jossa heitä hoidetaan aivan superhyvin, ja voin itse käydä välillä luennolla, hoitamassa raksajuttuja, kaupoissa tai voin vaikka ottaa suurimman univelan painaessa päiväunet. Harmittavan harvoin vaan maltan mennä päivällä nukkumaan vaikka kuinka luomia painaisi... Niin ja puhumattakaan siitä, että saa mennä valmiiseen ruokapöytään syömään! En ymmärrä kuinka sellaiset pienten lasten vanhemmat jaksavat, joiden omat vanhemmat ovat edelleen työelämässä tai asuvat toisella paikkakunnalla! Kai asia on niin kuin nykyisen unettomuudenkin kanssa: kaikkea sellaista kestää, mitä on pakko. Vaikka äitini kuinka ottaa päähän tuputtaessa omasta mielestä ainoita oikeita neuvoja (lue: käskyjä), olen silti onnentyttö siksi, että pojillani on niin ihanat isovanhemmat elämässään!

Kävin vanhemman pojan kanssa hiihdon jälkeen raksalla ja kaupassa, nimenomaan tuossa järjestyksessä. Minun täytyisi oikeasti oppia siihen, että autossa olisi toiset vaatteet, tai ainakin kengät, raksallakäyntiä varten. Tänään olimme taas kummatkin niin pölyssä ja liassa, ja kaiken lisäksi mustat nahkanilkkurit ottivat rumaa osumaa korkoon, kun kävelin betonipäällysteisiä rappusia pitkin! Noh, eivät ongelmat tähän loppuneet! Kaupan piha lainehti vettä ja loskaa, ja nilkkurini hörppäsivät vettä oikein kunnolla vahvasta pohjasta huolimatta. Harmitaa hirmuisesti, että parhaat mustat nilkkurit saivat oikein kunnolla siipeensä ja ovat nyt todellakin elämää nähneen näköiset... Olen jo pitkään miettinyt, että mitkä kengät olisivat sellaiset, joilla on hyvä olla pihalla tälläisillä törkykeleillä, mutta jotka ovat myös kauppa- tai kaupunkisiistit. Nyt sen keksin: Hunterin kumisaappaat tietenkin!!!




 


Brandoksella on tänään vielä -20 % koko tilauksesta, joten ei kun toimimaan. Hieman vaan mietityttää koko, kun olen lähes aina kokoa 38, joskus harvoin 39. Ehkä tilaan koon 39 kuitenkin... Nyt saavat loskakelit jatkua! :)

maanantai 25. helmikuuta 2013

Yövalvomista ja Oscar-gaalan Top 3 -listat

Meillä ovat yöt olleet aika haasteellisia pienimmän miehen toimesta jo pitkään, ja nyt ollaankin pidetty unikoulua kolme yötä. Olen itse tosi huono nukahtamaan ja monet yöheräämiset ovat ihan pahimpia. Jos saan kerran unenpäästä kiinni, niin seuraavan heräämisen yhteydessä en! Unettomuus paheni niin, että nyt on pakko lopettaa yösyötöt ja toivoa, että heräämiset vähenevät sen myötä. Poika on siis 9,5 kk vanha. Aivan kivuttomasti eivät yöt ole vielä menneet, mutta onneksi sentään viime yönä tuli Oscar-gaalaa, jota pojan kanssa sitten yöllä katsoin. Nyt onkin aika analysoida gaalan onnistujat ja ei-niin-onnistuneet valinnat!

Top 3 -parhaiten pukeutuneiden listalle pitkän pohtimisen jälkeen pääsevät Amy Adams, Amanda Seyfried ja Jessica Chastain. Amyn puvussa erityisen ihanaa ja  onnistunutta ovat sen väri ja yläosa (ja kuinka se kantajalleen istuu). Alaosasta en ole niin innoissani, mutta menköön tällä kertaa! :) Laventelinsinininen on aivan loistava väri kalpeaihoiselle Amylle. Myös Amandan puku on ihanan värinen, ja yläosa sopii tosi hyvin linnunluiselle kantajalleen. Pidän myös siitä, kuinka puku laskeutuu kauniisti. Kolmas valintani on Jessican kultainen puku, mikä on oikeasti todella yllättävää. En oikeastaan pidä kultaisista sävyistä, mutta hänelle puku sopii todella hyvin! Puku on todella kauniin mallinen, siinä on hienoja yksityiskohtia ja hänen hiuksensta ja meikkinsä on täydellinen valittuun tyyliin.


Seuraavassa muita onnistujia, jotka eivät aivan päässeet parhaiten pukeutuneiden listalle, mutta joiden puvuista pidin kovasti. Oikeastaan Jennifer Gardner oli lähimpänä päästä parhaiten pukeutuvien listalle, mutta hänet näämme vielä tulevissa kategorioissa kärkisijalla, joten jätetään hänet tässä vaiheessa tänne... Sekä Anne Hathawayn (vasemmalla ylhäällä) että Jennifer Lawrencen (alhaalla keskellä) puvut olivat ihanat, mutta Annella näkyivät feikkinännit joissain kuvissa niin mauttomasti, että sen vuoksi hän ei aivan kärkeen päässyt. Hiukset ja tyyli muuten ovat kyllä muuten ensiluokkaisia! Jennifer Lawrencen puku puolestaan oli ehkä hieman liian muhkea helmastaan, eli hieman liian morsiuspukumainen minun makuuni. Kangas ja väri olivat kuitenkin aivan upeat. Lisäksi yläosa näytti valahtaneen hieman liian alas, istuvuus ei mielestäni ollut aivan parasta. Jennifer Hudsonin tummansininen puku (ylhäällä keskellä) oli todella onnistunut valinta ja näytti, että myös pitkät hihat kuuluvat iltapukuun. Reese Witherspoonin sähkönsininen puku oli mukava väriläiskä Jennifer Gardnerin ohella ja hiukset olivat upeat. Tosin tämänkin puvun yläosa ei istunut parhaalla mahdollisella tavalla. Zoe Zaldanan puvusta taas en tiedä pidänkö siitä paljon vai onko siinä kaikkea ehkä kuitenkin hieman liikaa.



Seuraavan kategorian, eli Top 3 -pariskunnat veivät Ben ja Jennifer aivan ylivoimaisesti! Jenniferillä on ihana puku ja aivan upea meikki ja koru. George Clooney ja Stacy Keiber ovat myös todella tyylikäs pari. Kolmanneksi valitsin vähän puskista Harvey Weinsteinin ja Georgina Chapmanin siksi, että Georgina näyttää upeasti mallia siitä kuinka raskaanakin voi näyttää todella tyrmäävältä. Ja jos joku on ajatellut mennä naimisiin raskaanaollessaan, niin miten olisi tuontapainen hääpuku?


Sitten niihin vähemmän onnistuneisiin tyyleihin. Seuraavassa kategoriassa naisia, joilta odotin paljon enemmän!

Jennifer Anistonin puku on outo ja epämuodikas, ja hiukset eivät ole ollenkaan tilaisuuden vaatimaa tasoa. Halle Berryn ja Naomi Wattsin puvut taas ovat mielestäni outoja. Eivätkä ollenkaan hyvällä tavalla.

Viimeisenä esittelen Top 3 -mauttomimmat. Nämä eivät varmasti paljon selittelyjä kaipaa...

Harmillisinta on, että Brandi Glanvillen puku oli mielestäni yksi illan kauneimpia, jos katsottaisiin pelkkää pukua! Kampaus, meikki ja korut olivat myös onnistuneet. MUTTA. Liian pieni ja alhaallaoleva yläosa saa tällä kertaa vain ärsyyntymään ja melkeinpä voimaan pahoin. Heidi Klum on mielestäni menettänyt otettaan eron jälkeen pukeutumisen suhteen. Ehkäpä hän yrittää todistella jotain? Tällä kertaa todiste käy valitettavasti vain huonosta mausta. Myös Olivia Munnin puku on niin monesta paikkaa auki, että aivan heikotaa. Ja kengät kruunaavat mauttoman asun valitettavalla tavalla...

Tällaisia viiltäviä analyysejä tällä kertaa! Oletko kanssani samaa mieltä vai menikö valintani aivan metsään?

Kaikki kuvat people.com.

lauantai 23. helmikuuta 2013

Iittala Outlet -löytöjä

Minä en ole tiennytkään, että Vaasassakin on Iittalan Outlet -myymälä! Olen aiemmin käynyt sekä Iittalan että Helsingin myymälöissä, mutta nyt huomasin aivan vahingossa Vaasan myymälän. Se olikin tosi kiva ylläri! Vaasaan menin lattialaattaa metsästämään ja löysinkin tosi hyvän. Siitä sitten kuvia enemmän kun se lattiaan saakka saadaan. :)

Iittalan Outletista ostin Citterio-sarjan aterimia, jotka ovat vielä helmikuun ajan -20 % sekä Essence-sarjan kuohuviinilaseja. Saimme häälahjaksi rahaa ja ajattelimme sijoittaa ne johonkin sellaiseen, josta jää käteen jotain konkreettista. Saimme häälahjaksi muutenkin Citterio-sarjan aterimia 24-osan sarjan ja ostin toisen samanlaisen. Nyt kasassa on sitten 12 kpl kaikkia aterimia, saamme vanhoilla heittää vesilintua! Essence-sarjan kuoharilasit olivat tarjouksessa 4 kpl 30€. Nyt hankittuna on yhteensä 10 kappaletta, joten voidaan kilistellä kuohuvaa vähän isommallakin porukalla!

Iittala Citterio (store.iittala.com)

Iittala Essence (store.iittala.com)
Citterio-aterimia ja Essence-laseja olin katsonut jo nettikaupasta. Näiden ostosten lisäksi mieltäni lämmitti aivan erityisesti "ylimääräiset" löydöt outletista! Ostin ihanat "väliväriset" Kivi-kynttilälyhdyt sekä Jars-sarjan pienet lasipurkit vedenvihreänä. Väliväri tarkoittaa sitä, että tuotannossa värin vaihtuminen (tässä tapauksessa vaalean sinisestä harmaaseen, vai oliko se toisin päin...) ei mene ihan suunnitelmien mukaan ja sävy on edellisen erän ja halutun erän välimuoto. Tällä kertaan Kivi-tuikkujen "välivärinä" oli ihana turkoosin ja harmaan välimuoto, pidin sävystä kovasti! Eikä kappalehintakaan päätä huimannut, yhden tuikun sai omakseen kuuden euron hintaan.


Olen kovasti tykästynyt Kivi-tuikkuihin, jokin sen yksinkertaisessa ja kulmikkaassa muotokielessä puhuttelee minua suuresti. Omistan niitä kirkkaana viisi kappaletta ja tummanharmaana kaksi, ja näiden seuraan ajattelin tätä ihanaa sekoitusväriä. Oih, voin vain kuvitella kuinka ihanasti nämä käyvät vaaleaan sisutukseemme uudessa talossa, jossa sekoituksena tulee olemaan mustaa ja harmaata. Olen muuten kevääksi ostanut jo paljon ennen joulua neljä kappaletta saman sarjan vaalean vihreää tuikkua jostain super-alesta, jotka käyvät ihanasti keväiseen ja kesäiseen sisustukseen. Kuka sanoo, että sisustuksen uusiminen kausittain on vaikeaa? Se ei oikeasti tarvitse kuin muutaman vaihtopäällisen sisustustyynyihin, muutamia koriste-esineitä sekä pöytäliinan tms. niin tunnelma muuttuu tosi paljon! Vielä kun löytyy viitsimistä suoda sille hetki aikaa aina kolmen, neljän kuukauden välein...

Jars-purkkeja omistin ennen harmaana, toiseksi pienimpänä kokona, kaksi kappaletta, mutta toinen meni vahingossa rikki. Itkuhan siinä väsymyksen ja pettymyksen sekoituksen hetkenä tuli, jota mies ei ymmärtänyt alkuunkaan... Purkit ovat mielestäni suhteellisen kalliita, joten niitä ei aivan huvikseen tule ostettua. Tykkään sarjasta siksi, että niissä on kätevää säilyttää vaikka mitä! Kannet ovat aivan mainiot ja pidän myös niiden ulkonäöstä. Purkkeja voi pinota päällekkäin, mikä on tosi hyvä juttu pienessä kylppärissä, keittiössä tms. Uudet vedenvihreät (pienimmän koon) lasipurkit menevät minulla kylppäriin pinnien ja pampuloiden säilytykseen.



Nämä Jars-purkit olivat ykköslaatua, mutta väri on ilmeisesti poistumassa. Yksi purkki oli silti kymmenen euroa, mutta olen tosi tyytyväinen, että sain näitä kokoelmaani kaksi lisää! Kylläpä siis tuli säästettyä, kun kurvasin Outletiin ostoksille... :)

perjantai 22. helmikuuta 2013

Style of the day: työhaastattelu

Olin tänään työhaastattelussa ja jouduin hakemaan nopeasti täydennystä vaatekaappiini, koska kaikki jakut olivat liian isoja ja paitapuserotkin jotenkin nuupahtaneita. Kaiken lisäksi minulle kävi pieni onnettomuus, kun kävin ennen haastattelua raksalla, ja nojasin jonnekin minne ei olisi saanut. Jouduin hakemaan kotoa nopeasti tilalle ainoat puhtaat mustat housut, jotka eivät kyllä oikein hyvin sopineet jakun hieman kiiltävään pintaan. Kuva on otettu peilin kautta, joka tuo muutenkin huonolaatuiseen kuvaan ihmeellisiä läikkiä. Nämä vaatteet olivat kyllä ihan puhtaat! :)


Jakku ja paitapusero H&M
Vyö Burberry
Housut Vila
Kengät Vagabond
Rannekoru ja korvakorut Snö of Sweden
Kello Tissot


Tykkäsin kovasti paitapuserosta, se oli todella hyvänmallinen ja edullinen (14,95€)! Jakku on H&M:n jakuksi laadukkaan oloinen ja -näköinen eikä sekään hinnalla pilattu (39,95€). Burberryn vyön olen ostanut vuosia sitten, ja se on edelleen tosi toimiva asun kuin asun kanssa. Kellosta on myös mainittava, että se on itse valittu 30-vuotislahja muutaman vuoden takaa. Halusin silloin kellon, jota voin pitää aina, eikä sitä tarvitse ottaa pois koskaan jos ei halua. Se on siis ainakin toistaiseksi kestänyt saunomiset, suihkut ja kummankin pojan pyllypesut, ja olen ollut valintaani enemmän kuin tyytyväinen!


Vyön malli on muuttunut jonkin verran, omani on muistaakseni vuodelta 2005 tai 2006. Silloin investointi tuntui isolta, mutta moniko tuon aikainen muu asuste on edelleen käytössä? Ei monikaan! Vyö on hyvän levyinen, siihen ei ole muotivirtaukset juuri vaikuttanut.

Ja haastattelu sitten... Se ei mennyt aivan putkeen. Haastattelun loppupuolella haastattelijat alkoivat pohtia, että olen liian kokenut haettuun tehtävään ja epäilivät motivaatiotani. Ehkäpä aiheesta...

torstai 21. helmikuuta 2013

Today I love... Ihanat otsatukat!

Mä ihastuin aivan totaalisesti Taylor Swiftin tyylistä ja varsinkin otsatukasta muutama päivä sitten otetuista kuvista Brit Awardseissa. Myös hiusten väri on aivan ihana! Se on vaalea mutta antaa kuitenkin kivan kontrastin vaalealle iholle. Me like!


Tässä kuvia muistakin kivoista otsahiuksista. Reese Witherspoonilla on ollut usein kauniisti leikatut etuhiukset samoin kuin Katie Holmesilla. Kate Hudsonillakin on monesti kiva otsis, kyseinen kuva ei ole kaikista paras. Lily Allenin tyyli on kiva kontrasti pehmeyttä ja rokkia, ja Liv Tylerhän on todella kaunis ja luonnollinen tässäkin lookissa!


Minulla on pieni mutta pitkänmallinen pää ja korkea otsa, eli jonkinlaisia otsahiuksia on oltava. Aina väliajoin leikkautan tällaisen kunnon otsiksen, mutta sehän ei ole todellakaan kovin helppohoitoinen, ainakaan jos hiukset ovat luonnontaipuisat ja hiukset eivät ole paksut. Se tuppaa käyttäytymään todella itsepäisesti! Vaikka samaa tekee tällainen viistoon leikattu otsis kun minulla on nykyisin... Kuten sanottu Taylor Swiftin hiuslook on kyllä ehdoton tämän hetken suosikkini! Minulla on aina sama ongelma hiusten vaaleuden ja tummuuden pohdinnoissa, kun iho on todella vaalea ja taittaa ennemmin punaiseen kuin ruskeaan tai beigeen. Liian vaalea ei voi olla, eikä ainakaan keltainen tai kultainen, koska se tuo ihon punaisuuden eniten esiin. Tummasta pitäisin kovasti, mutta olen niin kalpea, että se vie kaiken värin kasvoistani ja silmistäni, ja meikkiä pitäisi käyttää todella paljon. Tummasta tukasta tulee todella helposti kypäräfiilis... Lisäksi oma hiustenväri on jossain maantienharmaan tietävillä, eli tumman tukan juurikasvua täytyy värjätä n. kolmen viikon välein, ettei pää näytä kaljulta!

Hmm, laitetaanpa tyyli ja väri mietintään seuraavaa kampaajareissua silmälläpitäen!

lauantai 16. helmikuuta 2013

Lauantaishoppailua ja kuohuviiniä

Kävin tänään pyörähtämässä H&M:llä, ja mukaan tarttui yksi raitapaita, raidallinen trikoohame sekä tähtikuvioinen huivi, jonka olin bongannut jo heidän nettisivuiltaan. Valitettavasti valoisa aika meni ohi ennen kuin sain valokuvattua mitään päälläni.


Oikeanpuolimmaisena hame, keskellä pitkähihainen trikoopaita ja vasemmalla siis tähtihuivi. HM:n sivuilta ei oikein hyvin saa kyseisten vaatteiden kuvia, koska tähtihuivi ja raitahame olivat loppuunmyytyjä. Raitahame oli ale-tuote ja maksoi ainoastaan 3€. :) Tässä kuitenkin paita lähemmin:
H&M sinivalkoinen trikoopusero (kuva hm.com)

Paita edustaa enemmänkin sellaista rentoa tyyliä, jota itse on pitänyt hieman uudelleenopetella lasten myötä.  Paidan voisi pukea vaikka lasten kanssa puistoon tai kerhoon farkkujen kanssa. Valkoisen huivin kanssa paita on vähän enemmän "puettu", valkoisten shortsien tai farkkujen kanssa voisi paita olla myös tosi kiva! Valkoisen jakun ja sinisten farkkujen kanssa on varmasti myös raikas yhdistelmä ja silloin menee vähän virallisempanakin.

Mä rakastan raitoja varsinkin näin keväällä, ne tuntuvat niin ihanan raikkailta paksujen talvivaatteiden jälkeen. Ehkä kahden värin kontrasti on se juttu, mikä raidoista tekee niin raikkaan. Tähtihuiviin ihastuin muuten vaan, ja sehän edustaa taas kerran muodissa olevaa musta-valkoista tyyliä. Voisin vaikka tehdä jutun raidallisista vaatteista joskus myöhemmin.

Toinen tämänpäiväinen löytöni oli Guessin musta maxi-mekko vyöllä. Olen vissiin aiemminkin täällä kertonut, että Guess merkkinä ei ole aivan omaani, koska se on välillä niin yliampuva ja blingbling (vaikka kimalluksesta ja näyttävyydestä tykkäänkin!). Tämä mekko oli kuitenkin todella ihana: samaan aikaan hirmu simppeli mutta päällä todella näyttävä! Harmi, että tuli niin hämärää, mekko ei näytä miltään henkarissa ja näissä kuvissa. Laitan kuitenkin mekosta tänne kuvan päälläni jossain vaiheessa! Tässä kuitenkin muutama kuva mekosta:


No joo, myönnetään, että eihän toi pääse ollenkaan oikeuksiinsa henkarissa... Mutta maxi-mekko on sellainen vaatekaapin helmi, että jokaisella naisella pitäisi sellainen olla! Se sopii todella monelle vartalotyypille, peittää vartalon pieniä virheitä tehokkaasti ja sitä voi muuntaa tosi moneen tilaisuuteen sopivaksi. Tähän korkkarit, juhlava huivi ja juhlava pikkulaukku sekä näyttävät korut, niin mekko menee todella hienoon tilaisuuteen. Tai päälle tai harteille neuletakki, jalkaan varvassandaalit tai ballerinat, tukka sekaisin, laukuksi rento olkalaukku ja vyön vaihtaa vielä tavalliseen ruskeaan tai muunväriseen, hieman kulahtaneeseen vyöhön, niin mekko menee ihan jokapäiväisiin menoihin. Pääasia on, että mekon kuosi tai materiaali ei ole liian rajaava tai juhlava.

Otsikko lupaili vielä kuohuviiniäkin... Olen nauttinut tässä muutaman lasin lauantai-illan kunniaksi, kun lapset ovat menneet nukkumaan. Niin ihanaa! Mutta käykö teillekin niin, että haluatte avata kuoharin, juotte siitä muutaman lasillisen ja loppu menee ihan piloille? Minulle ainakin kävi ennen niin - mieheni kun ei kyseisestä juomasta juurikaan välitä yhtä lasia enempää, enkä itse viitsi kovin montaa lasia kotona ihan huvin vuoksi nauttia. Sitten tajusin, että Alko myy pieniä kuohuviinipulloja suurin piirtein siideripullon hinnalla! Niitä voi ostaa useamman kerralla ja valita illalla fiiliksen mukaan mieleisensä. Niitä on kahta kokoa, sekä ihan minipulloja, että puolen tavallisen pullon kokoisia. Mulla on tänään auennut tällainen Castellblanch Cava Rosado Brut, oikein maistuva yksilö onkin!

Oikein pirskahtelevaa viikonlopun jatkoa kaikille!

torstai 14. helmikuuta 2013

Be My Valentine!

Hyvää ystävänpäivää kaikille! On oikeastaan kiva, että Suomessa päivä on vakiintunut nimenomaan ystävien päiväksi. Alun perin ystävänpäivää on vietetty rakastavaisten päivänä ja muualla näin taitaa olla edelleen. Ehkä meidän kulttuurissa on luontevampaa juhlia rakkaan kanssa tapaamisten vuosipäiviä tai hääpäiviä jne. mutta harvemmin ystävyyden merkkipäiviä. Siksi on ihan hyvä, että edes kerran vuodessa juhlimme myös rakkaita ystäviä! Ja voi sitä silti omaa kumppaniaankin muistaa.

Oletko jo muistanut ostaa lahjan? Tai lähettää kortin? Muista edes soittaa tai lähettää tekstari! Jos olet vielä viime hetken paniikissa, niin ei hätää. Seuraavissa kuvissa on joitain ihania esimerkkejä lahjoista, joita hankkia ystävälle tai jota voi vinkata kumppanille!


Kuvat: Lindt
Fazer
Kinuskikissa
Georg Jensen
Piilola

Ihanalle ystävälle sopii aina suklaa tai muu herkku. Tai jos haluat toiselle todella hyvän mielen, mikset leipoisi jotain itse? Kuvan whoopies-leivokset ovat Kinuskikissan sivuilta.  Kukat ovat myös todella ihana tapa muistaa, ja ne voi tilata toiselle paikkakunnalle netin kautta! Ihana sydänkoru on Georg Jensenin.


Vai haluatko yllättää miehesi tai poikaystäväsi illalla? Voit pukea uudet, ihanat alusvaatteet ja leipoa vadelma-passionhedelmä-cupcaket!


Kuvat:
H&M
Lindex
Makuja.fi


Oma suosikkini on Efva Attlingin simppeli From now to eternity -riipus, jonka sain mieheltäni toissajouluna lahjaksi. Se sopii oikein hyvin näin ystävänpäivän teemaankin. Olen myös aivan rakastunut saman suunnittelijan Miss Butterfly -sarjaan, jonka näin ensimmäisen kerran prinsessa Victorialla yhdistettynä tummansiniseen mekkoon. Sarjaan kuuluu alla olevien rintakorun ja sormuksen lisäksi kaulakoru ja kahden erilaiset korvakorut. Victorialla olivat muistaakseni roikkuvat korvakorut sekä tuo ihana rintakoru. Minusta tuo sormus on myös aivan ihana!

Jos vielä mietit minkälaisia kukkia viet ystävällesi tai rakkaallesi, niin laadukkaat ruusut ovat aivan ihana valinta. Jos haluat välttää dramaattisuuden ja liiallisen hempeilyn, niin valkoiset ruusut voisivat olla myös tyylikkäitä ja sopivat talveen.
Kuvat:
Efva Attling
Piilola

Oikein hyvää ystävänpäivää kaikille ja muistakaa ostaa lahja myös itselle!

tiistai 12. helmikuuta 2013

Today I love... GHD-hiustensuoristajaa

Mulla on hieman luonnokiharat hiukset ja hiusten kuntokaan ei päätä huimaa. Paksuus on suomalaisen tavallinen, eli tukkaa ei liiaksi ole.Minulle, kuten ehkä monelle muullekin pienten lasten äidille, on tavallista, että aikaa ei ihan hirveästi hiusten laitolle ole. Ainakin minulle se on yleensä se asia, jonka jättää viimeiseksi kun jonnekin lähtee. Eli hirveellä kiireellä lopulta hiukset kiinni, ja menoksi... Mulla on myös tosi paha tapa, että jos käyn illalla saunassa, niin menen märällä päällä nukkumaan. Tai jos käyn aamulla suihkussa, vietän päivän kotona lasten kanssa ja sitten menen illemmalla jonnekin, niin en aamulla ehdi/jaksa tehdä vielä hiuksille mitään. Sitten kun olen jonnekin lähdössä, niin tyhmille laineille kuivanutta, päätä myöden olevaa tukkaa ei saa yksinkertaisesti mitenkään.

Mutta sitten kuulin muutamaltakin ystävältä pelastajasta nimeltään GHD. Olin aikaisemmin kampaajalla miettinyt, että miten heidän suoristajansa vaikuttaa paljon paremmalta kuin omani. NO KOSKA SE ON PALJON PAREMPI! Aivan oikeasti GHD:n suoristaja on oikea aarre. Minulla on tämä GHD IV-styler.


Se suoristaa laineille kuivuneen tukan helposti, ja tekee hiukset kiiltävät. Saan sillä aikaiseksi jopa kauniit kiharat - asia, joka ei millään muulla suoristajalla ole onnistunut. Jos siis harkitset uuden suoristajan ostoa, niin satsaa muutama kymppi enemmän ja osta GHD! Se on melko tyyris ostettuna Suomesta, koska vain kampaamot myyvät niitä, mutta esim. LookFantasticilta sen saa suhteellisen järkevään hintaan. Maksoin omastani muistaakseni n. 85€, näistä on kampanjoita aika usein. Näköjään normaalihinta pyörii satasen kieppeillä.

Kävin tänään kahvilla ystäväni kanssa, ja laittauduin taas hirveällä kiireellä kun mies tuli kotiin. Tuli mieleen kertoa tästä suoristajasta teillekin, koska minun päiväni (ja hiukseni) se on pelastanut jo monen monta kertaa! Niin tänäänkin. :)

lauantai 9. helmikuuta 2013

Today I love... Pitsiä ja uusia kenkiä


Eikö ole ihanaa, että pitsi on muodissa? Tuo naisellisuuden, romanttisuuden ja tyylin ilmentymä, jota kaikilla naisilla pitäisi olla vaatekaapissaan! Jos pitsi tuntuu muuten vieraalta, niin ainakin alusvaatteissa se on aivan ihana materiaali: se on sekä seksikäs että tyttömäinen samaan aikaan ja materiaalina miellyttävä ja hengittävä.

Minä omistan kaksi ihanaa pitsimekkoa ja kaksi ihanaa pitsipaitaa, joista the Wardroben paita on todellinen helmi. Ostin sen vasta vähän aikaa sitten Booztin alesta, ja se on todella kaunis ja hyvänmallinen. Toinen paita on Vilan musta paita, jota en tässä muistanut kuvata. Mekoille on ollut vähemmän käyttöä, mutta voi itku, että ne ovat kauniita! Harmi, että itsestään peilin kautta ei saa kovin kummoisia kuvia, mutta näin lauantai-illan kunniaksi yritin teille niitä kuvata.



Tämä valkoinen mekko oli pikkujoulumekkonani, siksi pituus on hieman lyhyehkö. Mekko on Vilan. Huomaatte varmaan, että käytän paljon heidän vaatteitaan?



Mekkoon ei kuulu mitään ylimääräistä, olen "asustanut" sen simppelillä satiinivyöllä, joka itse asiassa on ikivanhasta Guessin neulepaidasta. Harmi, ettei itsestään saa parmpia kuvia, mekko on jotenkin ihanan talvinen ja sopii mielestäni tällaisiin pakkaspäiviin paksujen sukkisten kanssa älyttömän hyvin! Pinta taittaa vähän hopeaan, ehkä siitäkin tulee mieleen pakkasilman kauniit, kylmät sävyt.

Toinen mekkoni on puoleen hintaan alesta ostettu PartTwon mekko. Yleensä en kyseiseltä merkiltä oikein löydä omaan tyyliini mitään, mutta tämä mekko on tosi nätti! Vyö on Piecesin nahkavyö, kengät Vagabond.



Mekko on siis tummansininen, jossa on nudenvärinen kangas alla muualla paitsi hihoissa. On muuten ihan järkevää kuvata asu ennen juhliinmenoa, ainakin musta sukkikset ovat aivan väärä valinta! Mä postaan joskus tarkemmin omista muoti-esikuvista, mutta klassikoista täytyy aina mainita Jackie O Kennedy ja nykyisistä kuninkaallisista brittien oma Kate. Jos oikein hyvällä mielikuvituksella katsoo, niin ehkä mekosta löytyy jotain samaa? :)

Viimeisenä kuvana on the Wardroben iiiiihana pitsipaita yhdistettynä juuri saapuneeseen nahkahameeseeni, joka on juuri sellainen kuin piti. AI-VAN I-HA-NA! Teen vielä myöhemmin lisää kevätvaatepostauksia, silloin lisää kyseisestä ihanuudesta. Vyö on Piecisin nahkavyö, kengät Vagabond.



Kokeilin ihan mielenkiinnosta yhdistää herkän pitsipaidan nahkahameen kanssa, ja nehän menee ihan superhyvin yhteen! Taas muistutus siihen, että kannattaa yhdistellä luovasti. Tässä vielä asu vähän lähempää kuvattuna:


Niin joo. Mustat Vagabondin avokkaat siis saapuivat myös, ne pääsivät tässä jo kuviinkin valkoisen mekon ja nahkahameen kanssa.


Mä en ainakaan ollut ennemmin huomannut, että Vagabondin kengät olisivat kovinkaan kivasti pakattu, nyt mukana oli parempien merkkien mukaisesti kankainen suojapussi kengille ja kengät olivat muutenkin tykysti pakattu pakettiinsa. Pikku juttu sinänsä, mutta antaa laadukkaan fiiliksen kengille. Kengät olivat just niin kivat kuin oletinkin, varsinkin hintaansa nähden. :)


Huhhuh, tulipa tekstiä. Tai ainakin kuvia! Nyt nukkumaan ja suunnittelemaan seuraavia kujeita!

maanantai 4. helmikuuta 2013

Today's Top 3: Talvi-ihonhoidon suosikkeja

Minä kuulun siiheen suureen joukkoon suomalaisia, joiden ihon on tosi ohut, herkkä ja punoittava. Ja talvella todella pintakuiva! Pintakuivuus edistää myös ihon epäpuhtauksia, eli näppyjäkin on varsinkin talvella. Ja kuten monella muulla, raskausaikana ja imetysten aikana hormonit ovat ihan oma lukunsa... Ajattelin tässä jakaa omia suosikkejani talvi-ihonhoitoon.

Ehdottomana ykkösenä on Sensai-sarjan ihonputsarit ja saman sarjan kosteusvoide.
Eli kuvassa vasemmalta oikealle Sensai Silky Purifying Cleansing Oil ja Creamy Soap, sekä Sensai Silk Emulsion Moist. Öljy poistaa kaiken meikin ja "saippua" putsaa loput. Kasvovettä ei enää tosiaankaan enää näiden jälkeen tarvitse! Rehellisyyden nimissä putsarit ovat ihan ylivertaisia, kosteusvoide on ihan hyvä, muttei korvaamaton. Kosteusvoidetta on superkosteuttava Super Moist, Mois sekä kevyin Light. Itse pidän siitä, ettei voiteessa ole aurinkosuojaa, se kun on yksi kemikaali lisää iholle ja ainakin itselleni tarpeeton, koska meikki- tai BB-voiteissani sellainen on joka tapauksessa. Voide kyllä kestää pitkään. Saippuaa ei tarvitse käyttää kuin herneen verran ja puteli kestää tosi kauan vaikka sitä käyttäisi aamuin illoin. Öljyähän ei aamuisin tarvitse, koska iholla ei ole mitään ylimääräistä, kuten meikkiä tai ilmansaasteita. Hien ja talin saippua putsaa tehokkaasti yksinkin. Silti öljy ei mielestäni ole kovin riittoisaa, sitä tarvitsee ostaa melkein kaksi yhtä saippuaputelia kohden. Hintaa näillä tuotteilla on tosi paljon putsareiksi, itse onneksi saan ostatettua nämä paljon matkustavalla siskollani lentokentiltä.
Kuvat: Sokos S-verkkokauppa.


Jos Sensai on liian iso investointi, olen itse ihastunut Lumenen sensitive-sarjan puhdistusmaitoon ja kasvoveteen. Ja sarjan rauhoittava seerumi on ihan huippu!

Monesti puhdistusmaidot ovat joko klähmäsiä tai sitten ei puhdista kunnolla, mutta tämän koostumus on tosi hyvä. Puhdistaa tehokkaasti mutta hellästi, eikä kasvoveden tarvitse putsata puolta meikeistä. Kasvovesi tuntuu ihanan kosteuttavalta, käytän sitä myös joskus aamuisin kun en tahdo/ehdi naamaa pestä. Sarjan rauhoittava seerumi on tosi kätevä laittaa ennen kosteusvoidetta aamuin tai illoin. Voisi myös toimia BB-voiteen alla, jos sellainen tuntuu yksistään liian heppoiselta näin talviaikaan. Seerumi imeytyy tosi hyvin ja ainakin itse uskon, että sillä on rauhoittava vaikutus ainakin omalle herkälle iholleni.
Kuvat Lumene.


Kolmanneksi nostan tähän melkoisen yllättäjän, eli Bio-Oilin, johon itse tutustuin raskausaikana.


Tuotteella luvataan olevan monenlaisia vaikutuksia, yksi niistä raskausarpien estäminen. Itseäni alkoi tuotteen haju ällöttämään jo raskauden puolessa välissä, joten valitettavasti sen arpiaestävä vaikutus on minulle mysteeri. Olen käyttänyt tuotetta nyt iltaisin, kun minulta on puuttunut jokin todella pehmentävä ja hoitava tuote kasvoille, ja siihen tarkoitukseen tämä on ollut positiivinen yllätys! Tuote jää kyllä vähän inhottavaksi klähmäksi naamaan, mutta imeytyy kyllä ennen pitkää. Ja aamuisin iho on todella pehmeä! Ja plussaa siitä, että iltaisin tätä voi laittaa myös muualle kehoon. Arpia vaalentavaa vaikutusta en ole kyllä huomannut, tosin ei minulla muutamaa pientä läiskää lukuunottamatta suurempia arpia naamassani olekaan.

Vinkkinä muuten vielä Bio-Oilista, että itse olen omani hankkinut ihan lähi-Prismasta. Oli siellä monta euroa halvempi, kuin samassa rakennuksessa olevassa apteekissa.
Kuva Apteekkipuoti.

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Kevätvaatefiilistelyä, Vol. 1

Heti kun alkaa aurinko pilkahtelemaan, alkaa myös uudet kevätvaatteet pyöriä mielessä! Tämän kauden must-hankintoja ovat itselleni ainakin musta nahkahame, valkoinen ja nude jakku, jotain mintunvihreää, hiekan väriset housut ja nudet ballerinat. Haluaisin myös uuden vaalean laukun ja uudet aurinkolasit. Hakusassa olis hopeat tms. aurinkolasit, muutamat ruskeat mulla jo on. Mutta niistä varmasti teen oman postauksen myöhemmin!

Tässä vähän ideaa siitä, mitä olen katsellut. Teen varmasti useammankin postauksen aina siinä vaiheessa kun jotain kivaa keksin! Itse asiassa muutamia noita tuotteita olen jo itselleni tilannutkin, saa nähdä, ovatko sitten livenä hyviä.

Huivi Pieces
Rannekoru Bud to Rose

Mä olen tilannut nahkahameen, jakun ja rannekorun itselleni. Mulla on ollut hirveä hinku saada itselleni musta nahkahame siitä saakka kun niitä on useamman toimittajan valikoimaan tullut jo tälle sesongille ja myös keväälle. Pähkäilin H&M:n ja tämän Vilan mallin välillä ja päädyin Vilaan sen vuoksi, että se näyttää mulle paremmalta mallilta. Mutta saa nähdä! Mulla on itselläni jo valkoinen iso Guessin laukku, josta tykkään hirveästi. Kuten mainittu, en niin hirveästi pidä tekonahkalaukuista, mutta on niissä hyviä puoliakin varsinkin lasten kanssa liikkuessa. Minulla ei ainakaan ole niin suurta suojelunhalua halvempia laukkuja kohtaan kuin kalliimpia nahkalaukkuja kohtaan...

Jakku Vila (sama kuin edellä)
Farkut Tiger of Sweden
Toppi Vero Moda
Laukku H&M
Huivi Pieces
Rannekoru Pieces
Kengät Zara (sama kuin edellä)

Tässä aina niin toimiva musta-valko-yhdistelmä tummansinisillä farkuilla. Ja toimii myös lasten kanssa! Tietty valkoinen jakku on aina vähän vaikea, mutta saahan sen pestyä. :) Jos asuun haluaa vähän särmää, niin korkkarit tuo sopivasti tyyliä. Mutta näinkin asu on sopiva sekä töihin, että töiden jälkeen muutamalle. Tai lasten harrastuksiin tai vaikka vanhempainiltaan!

Viimeisenä kuvakollaasina tällä erää on nudensävyjä terästettynä ripauksella mustaa:

Toppi GinaTricot
Farkut Only
Jakku H&M
Korut H&M
Huivi H&M
Laukku Mango
Kengät Stylesnob

Mä en niin hirveästi ole minkään leopardiprinttien perään, mutta huivissa pieni ripaus varmasti toimisi! Lisäksi mulla on etsinnässä jokin kiva nudenvärinen jakku, tuossa voisi olla yksi... Mutta ehkä mun käyttöön on kuitenkin vähän liian hieno. Noista Stylesnobien balleriinoista sen verran, että mulla on ne mustana ja konjakinruskeana, ne on aivan ihanat jalassa ja hyvännäköisetkin! Taidan kyllä etsiä itselleni jotkut toiset nudenväriset kengät, ettei tule kolmansia samaa mallia... Tai mistä senkin tietää. :)

Jatketaan kevätvaatefiilistelyä taas myöhemmin!

perjantai 1. helmikuuta 2013

Päivän löytö: Upeat "kroko"kuosiset korkkarit

Kai kaikki omistaa mustat avokkaat, jotka käyvät sekä juhlamekon että farkkujen kanssa? Juuri ne kengät, jotka tulee aina laitettua, kun ei muutakaan kiireessä keksi? Jos ei ole, niin käypä ihmeessä vaikkapa Vagabondin verkkokaupan alessa! Siellä oli muutamatkin varteenotettavat yksilöt!

Mä tilasin Blair-mallin ihanat krokokuvioiset nahka-avokkaat alle 45€:lla, ja ne tulee kotiovelle samaan hintaan! Noi menee juhlavampinakin, mutta oikeastaan ajattelin, että ne on myös vähän rokimmat kun ne laittaa slimmien farkkujen kanssa.

Ei kun siis odottamaan lähettiä! :)