lauantai 29. kesäkuuta 2013

Korkkarit kuin aamutossut...

Löysin Vagabondilta aivan ihanat roosat korkkarit, jotka ovat jalassa kuin aamutossut! Korkoa on nelisen senttiä, eli juuri sen verran, että sääret näyttävät pidemmiltä ja paremmilta, mutta vain sen verran, että kengät tuntuvat todella miellyttäviltä jalkaan. Ihanat!


Yhdet lempikorkkarini kautta aikojen ovat olleet Zaran vaaleanpunaiset korkkarit, niistä tosin on jo kymmenisen vuotta aikaa. Malli oli melkein samanlainen, eli muoto hyvin klassinen ja korkoa hyvin maltillisesti. Pidin kengät silloin aivan puhki ja oletan ja toivon, että näiden kenkien tarina on samanlainen. Vaalea roosa on muuten jännä väri kengissä sen vuoksi, että jalassa se näyttää yllättävän maltilliselta. Väri näyttää vähemmän pinkiltä ja enemmän nudelta kun ne ovat jalassa. Tosin kun kuvasin kengät paljaissa jaloissa pihalla, näkyi niiden väri hyvinkin selkeästi. Ehkä viittaus nudeen tulee siitä, että itselläni on hyvin vaalea iho, joka on melkein vaaleanpunertava. Siksi roosa on luonnollisen oloinen värivalinta juuri minun iholleni. Tai sitten katselen maailmaa vaaleanpunaisten lasien läpi, ja kaikki vaaleanpunainen näyttää minusta paljon normaalimmalta kuin mitä ne muiden mielestä näyttävät... :)

Ainut miinuspuoli korkkareissa on se, että kanta ei ole nahkaa vaan muovia. MUOVIA! Järkevästi ajatellen muovinen korko on arkikäytössä hyvä, koska itse onnistun aina rikkomaan nahan kuramattoihin ja ritilöihin tms. Silti muoviosat saa kengät näyttämään halvemmilta, ei siitä mihinkään pääse. Muovinen korko ei kuitenkaan häirinnyt sen vertaa, että olisin jättänyt nämä hyllyyn. Koska nämä vaan kertakaikkiaan ovat niin minulle tehty!







Kenkien merkki on siis Vagabond ja malli on Disa. Väri on paketin mukaan Milkshake (väri muistuttaakin aivan mansikkapirtelöä!), samassa paikassa näitä oli myös mustana ja valkoisena. Itse maksoin näistä n. 55€, eivätkä nämä olleet ainakaan täällä vielä alessa. Ostin samaan aikaan myös mustat kiilakorkokorkkarit, laitetaan niistä kuvat ensi kerralla!

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Marttaohje kaikille: pidä kaapissasi Marseille-saippuaa!

Onnistuin tässä vähän aikaa sitten sutimaan ORANSSIA KYNSILAKKAA vaalean beigeille nahkasandaaleille. Kuvio oli se tavallinen, eli olimme menossa katsomaan UIT:n teatteriesitystä ja ajattelin autossa korjailla varpaiden lakkausta "ihan vähän ja ihan nopeasti". Tavallinen kuvio ei siis tässä tapauksessa tarkoita sitä, että usein kävisimme teatterissa, vaan sitä, että typeränä naisena korjaan tai levitän kynsilakkaa äärimmäisessä kiireessä ja lopputuloksena on hirveä sotku. Tämänkertaisen lopputuloksen varmaan arvaattekin, eli auto-töyssy-lipsahdus-tahra-vaalea nahka-katastrofi. Tyhmänä yritin aluksi poistaa lakkatahraa ensin kuivalla nenäliinalla, sitten veteenkastetulla liinalla ja roiske tietenkin levisi. Kotiin myöhään illalla tullessani tyhmyys vain jatkui ja yritin poistaa tahraa kynsilakanpoistoaineella! Älkää vaan koittako sitä nahkaan: nahka kuluu, mutta tahra jää.

Yhtäkkiä muistin Marseille-saippuan, jota itse olen aikoinani suositellut myyntityössä asiakkaille kaikkein herkimmille materiaaleille (silkki, villa, nahka...). Itse en tätä ole todellakaan keksinyt, vaan ohje on silloin opittu vanhemmilta kollegoilta. Saippua on todella hienoa ja mietoa, mutta juuri sen vuoksi pureutuu tehokkaasti tahraan ja vie sen mennessään. Ja helpotus oli valtavan suuri, kun sama ihme kävi tälläkin kerralla!!! Harmi, kun en huomannut ottaa paniikissa kengästä kuvaa kynsilakan peitossa, mutta uskokaa pois, tahra oli kaiken turhan hinkkaamisen jälkeen noin herneen kokoinen. Ja herneen kokoinen oranssi tahra ON iso vaaleilla kengillä.

Marseille-saippua ei maksa muutamaa euroa enempää ja on todella riittoisaa. Tuoksu on perinteisen saippuan kaltainen, itselleni tulee mieleen lapsuuden saunomiset äidin kotitalon ikivanhassa rantasaunassa. Oma saippuani on varmaan viiden vuoden takaa, eikä se kulu oikeastaan yhtään. Olen käyttänyt sitä ainoastaan sohvan ja mattojen tahrojen putsaamiseen silloin kuin en ole halunnut niitä pesettää (mm. vauvan pukluja).

Tältä saippua siis näyttää kaikessa yksinkertaisuudessaan!


maanantai 24. kesäkuuta 2013

Keskikesän lempivaatteet

Nyt on sitten rokkailtu, kierretty työhaastattelurumbat välissä sekä mökkeilty netin saavuttamattomissa niin kauan, että eiköhän ole aika palata kotiin ja koneen ääreen! On myös aika alkaa taas päivittää tänne kaikkia niitä ideoita, joita pääni suorastaan pursuaa! :)

Provinssirock oli ja meni, ja sää oli kaamea. Shortseja ei tarvinnut päälle pukea, vaan kumpparit ja sadetakki olivat ehdottomasti käytetyimmät vaatteet sen viikonlopun aikana. Teen varmaan joskus oman postauksen uudehkoista kumppareistani, Huntereista, koska niin toimivia jalkineita en varmaan koskaan ole omistanut! Niillä oli yllättävän miellyttävä talsia koko viikonloppu, eivätkä jalat väsyneet lainkaan. Suosittelen!

Kävin myös viime ja toissaviikon aikana kahdessa työhaastattelussa samaan paikkaan, sekä vielä kolmannen kerran allekirjoittamassa sopimuksen. Ongelmana oli (tietenkin!) joka kerta, että mitä ihmettä laitan päälleni. Päälleni valikoitui haastatteluihin useita vuosia vanha harmaa kotelomekko ja musta bleiseri. On hyvä omistaa sellaisia luottovaatteita, joita voi laittaa päälle talvella tai kesällä, ja aina tietää näyttävänsä ainakin kohtalaiselta. Olen todella innoissani töihinpaluusta, mutta kieltämättä se kovasti jännittää.

Juhannusta vietimme pitkän kaavan mukaan mökillä kunnon suomalaisen tapaan. Ihanan rentouttavaa, mutta jokseenkin kiloja kerääväähän tuollainen pitkäaikainen mökkeily on! Noh, ehkä herkkujen mässäilyä voisi taas vähän rauhoittaa ennen seuraavaa "lomaa". Tai ehkäpä sitten syksyllä viimeistään!

Sitten siihen varsinaiseen aiheeseen: ajattelin nimittäin esitellä teille mekon, joka on ollut päälläni melkein joka päivä viimeisen kahden viikon aikana. Olen aivan järjettömän ihastunut jo muutaman vuoden vanhaan Gina Tricot:n trikoomaksimekkoon! Se tuntuu olevan varsin ajankohtainen edelleen, koska onhan tämän kesän muodissa edelleen maksimekkoja sekä eläinprinttejä. Pidän kyseisen mekon kuosista senkin vuoksi, että yleisilme ei ole kovin räikeä, vaikka kuosissa on sekoitettu eri eläinprinttejä.





Hattu ja aurinkolasit ovat tämän kesän hankintoja. Omistan samanlaiset Ray Banin arskat myös ruskeana ja halusin saada jo aikaisin keväällä samat mustana. Lasit ovat jo niin osa tyyliäni, etten osaisi ilman jompia kumpia lähteä mihinkään! Malli on New Wayfarer. Ongelma niissä on, että lasit ovat kapeaan päähäni hieman liian leveät. Saan kohotella laseja nenänvarreltani usean kerran tunnissa, mutta niiden hieno ulkonäkö kompensoi tämän "pienen" vian kevyesti. :)

Hattu on H&M:ltä ja siihen lisäämäni perhoskoriste myös, tosin perhonen on jo muutaman vuoden vanha. En ole yleensä mikään hattuihminen eikä kapeaan ja pitkähköön päähän moni hattu sovi, mutta halusin ehdottomasti löytää itselleni hienon olkihatun. Ja löytyihän se! Minulle ei esimerkiksi sopinut päältä "litattu" malli (eli samaan tyyliin kuin stetsonit), koska sellaiset hatut jäävät melko korkealle. Korkeallaoleva hattu saa puolestaan pääni näyttämään entistä pidemmältä! Tämä kyseinen malli on pyöreähkö päältä, eli sen saa syvemmälle päähän ja ainakin itselleni tämä 9,95€:n arvoinen malli oli paras. Eli kokeilkaa rohkeasti eri vaihtoehtoja älkääkä antako ensimmäisten hattujen istumattomuuden lannistaa!



En ole lättäsandaalien ystävä. Tykkään korkeista koroista ja kauniista balleriinoista, en käytännöllisyydestä ja sporttisuudesta. Nämä Vagabondin monet festarit kiertäneet nahkasandaalit ovat kuitenkin niin hyvät jalkaan ja sopivat niin hyvin kyseisen mekon kanssa, että näistä on pakko tykätä edelleen! En tiedä mitä nahkaa nämä ovat, mutta olen muun muassa erään Roskilden reissun jälkeen upottanut nämä Mäntysuopa-vesiämpäriin, eivätkä ne olleet moksiskaan!



On ilmeisesti pakko laittaa mekko taas tämän illan jälkeen pesuun. Olen vasta nyt ymmärtänyt maksimekkojen järkevyyden suomalaisissa kesäilloissa: se suojaa itikoilta, se estää sääriä ja jalkoja saamasta kylmää, mutta on kuitenkin ihanan viileä ja ilmava painostavallakin ilmalla. Ja se menee mukavasti myös grilliruoan turvottaman vatsan päälle! :)

Jos mietitte, mitä kaikkea ale-rekeistä voisi katsoa, niin hyvä maksimekko voisi olla yksi täsmähankinta. Tämän kauden kukkakuosit ehkä kannattaa jättää rekkiin, koska niitä tuskin enää syksyllä voi käyttää eikä ensi kesänä kuosia todennäköisesti enää näy. Yksivärinen tai raidallinen on varma valinta! Valitse materiaaliksi esimerkiksi puuvillasekoite tms., jotta mekko ei ole arkikäyttöön liian hieno. Mekosta voi nimittäin saada todella juhlavan esimerkiksi korkeakorkoisten sandaalien, pienen laukun, korujen sekä juhlakampauksen kanssa. Tosin omaa mekkoani en ehkä juhliin pukisi, mutta illallistreffeille, kesäteatteriin, hienommalle terassille tai konserttiin voisin ajatella sen laittavani vähän hienompien asusteiden kanssa.

Hurmaavaa helleviikonjatkoa kaikille!

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Vielä BikBokista haalittua...

...Unohdin eilen mainita, että jäihän BikBokista vielä muutakin ostoskassin pohjalle. Nimittäin ne muutamat kynsilakat, joita sieltä oikeastaan lähdin hakemaan, sekä rannekoru (taas!), jolle hintaa jäi vaivaiset 3,70€ 70 % alen jälkeen. Kynsilakat vain näyttävät aivan kummilta kuvissa, oikeasti tuo "vaalean sininen" on ennemminkin liila, joka taittaa siniseen (ja joka on kuin tehty erään glitterlakan seuraksi!) ja tuo punainen on kuvasta poiketen kirkkaampi pinkki, joka on jo melkein aniliininpunainen. Toivottavasti muistan ne kuvata sitten joskus kynsillä. Rannekoru on tosi kiva metallinen, leveähkö koru, jolle varmasti löydän käyttöä monen asun kanssa.

Ai niin. Jos ihmettelette, että mistä ihmeestä tämä valtava kynsilakkainnostus on oikein kummunnut, niin käykää ihmeessä vilkaisemassa My Little Book of Beauty -blogia ja ymmärrätte syyn! :)

Vielä toisena lisäyksenä, että BikBok saa nyt vähän turhan paljon huomiota täällä blogissani, vaikka en heiltä ole ostanut kuin muutaman kynsilakan, huulikiiltoja ja kaksi paita, eikä valikoima kovin vahvasti omaa tyyliäni edusta. Mutta suosittelen kyllä lämpimästi kynsilakkojen ohella myös heidän huulikiiltojaan; todella halpoja ja hintaan verrattuna todella hyviä! Ja kannattaa heidän edullinen vaatevalikoimakin tsekata, varsinkin jos hakusassa on tiukat farkut, college-paita tai jokin pintamuodin villitys edulliseen hintaan.

Mutta seuraavaksi siis loput eilisistä BikBok-ostoksista:





maanantai 10. kesäkuuta 2013

Festarifiilistelyä!

Viikonloppuna on se ainut kesän viikonloppu, jolloin sataa varmasti. Ja jolloin on yöpakkasta. Ja johon on täytynyt päästä joka vuosi siitä lähtien, kun täytin 16. Joka viimeistään avaa kesän ja jossa edelleen näkee paljon ihania ystäviä ja tuttavia, joihin ei muuten törmää. Jossa joka vuosi näkee paljon nuorempaa väkeä, mutta ihailtavassa määrin myös vanhempaa, nykyisin jopa senioriosaston väkeä. Joka on loistavasti järjestetty festari, johon mennään myös korkealaatuisen musiikkikattauksen vuoksi. Josta pääsee, Luojan kiitos, kotiin nukkumaan. Ensi viikonloppuna on siis ProvinssiRock!

Jaksan vieläkin innostua Provinssitunnelmasta, jo 17. kerran! Syynä on, jälleen kerran, hyvät bändit ja tietenkin, hyvät ystävät. Olemme mieheni kanssa käyneet muutenkin katsomassa paljon eri keikkoja ennen lasten syntymää, ja ehdimme käydä yhdessä kahdesti myös Roskilden festareilla. Festareita olen alkanut fiilistelemään tuttuun tyyliin jo paljon ennen h-hetkeä kuuntelemalla esiintyjiä (tämän hetken ehdottomat suosikit ovat Bastille, White Lies, Stella, Glasvegas, Cheek ja Disco Ensemble), päivittämällä säätietoja kuin hullu muutaman tunnin välein (huonolta näyttää!) sekä miettimällä sitä, mitä laitan päälleni! Tietenkin! :)

Tänään taas Vaasassa käyneenä piipahdin taas BikBokissa, ajatuksena hakea muutama pirteä kynsilakka,  mutta mukaani tarttui myös muutama festarihenkinen paita. BikBok oli muuten ottanut varaslähdön jo aleen, joten paidat lähtivät puoleen hintaan kumpainenkin!


Ensimmäisenä löytyi ohut t-paita, jossa on peace-merkki hopeisista strasseista. Luitte oikein, PEACE-merkki. En ole koskaan tykännyt mistään hippityylisistä vaatteista saatikka ymmärtänyt näiden merkkien hienoutta vaatteissa tai koruissa. Enkä siis ole koskaan ennen omistanut mitään, jossa on rauhanmerkki. Nyt tilapäinen mielenhäiriö sai vallan ja nappasin tämän mukaani! Ehkä ne olivat nuo strassit, ehkä paidan hieno materiaali tai hyvä malli, joka sai minun paidan ostamaan... Olen kuitenkin aivan fiiliksissä tästä löydöstä! Pussissa paita meni harmittavan ryppyyn, mutta niinhän festarivaatteiden täytyy vähän ollakin. Shortsit (GinaTricot) olen jo aiemmin täällä esitellyt ja kovasti päälläkin ne ovat jo olleet. 





Toinen paita oli ohut musta-valkoraitainen neule, jonka hihansuissa on vetoketjut. Hintaa tälle jäi huikeat 9,95€. Tämä on kätevä pakata mukaan, koska se menee pieneenkin kassiin mukaan ja sen voi illan kylmetessä pukea topin tai t-paidan päälle.



Näiden kanssa voisi yhdistää vaikkapa keltaista väriä vähän piristämään (missähän minun ikivanha keltainen kaulahuivi on!) sekä kivoja koruja. Kaikki seuraavaksi esitellyt korut ovat jo vuosi sitten kesällä hankittuja. Sydän-kaulakoru on yksi ehdottomista suosikeistani!


Hopeanvärinen sydänkoru Pieces

Keltainen rannekoru H&M

Mavalan Lemon Cream -kynsilakka

Nahannäköinen tekstiilirannekoru H&M
Valitettavasti vain sääennuste näyttää siltä, että shortsit saa viikonloppuna jättää kaappiin eikä t-paidallakaan pärjää. Eli farkut, sadetakki ja Hunterit lienevät loppujen lopuksi sääprofeettojen valinta viikonlopun vaatetukseksi. Mutta saahan sitä vielä toivoa... :)

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Kauneutta suihkeena

Tilasin jo joku aika sitten Lookfantasticilta kosmetiikkaa ja lupasin palata asiaan kun niitä tarkemmin olen kokeillut. Juttu löytyy täältä. Heräteostoksena ostettu Caudalien Beauty Elixir on ollut todellinen hitti! Aloitin sen käytön vasta noin pari kuukautta sitten, ja olen suihkinut sen melkein jo tyhjäksi! Tosin pullon koko on vain 30 ml, joten säännöllisessä käytössä se hupenee melko vikkelään.



Mikä suihkeessa sitten viehättää? Varsinkin nyt kuumilla keleillä olen suihkaissut sitä keskellä päivää kuumottavan ihon päälle samoin kuin illalla yövoiteen alle. Tuotteessa oleva piparminttu viilentää ihanasti ja jättää miellyttävän kihelmöinnin iholle. Mielestäni tuote kosteuttaa enemmän kuin pelkkä kosteusvoide ja voide imeytyy ihoon paremmin tämän kanssa. Meikin päälle en ole koittanut tätä suihkia, vaan naamassani on ollut yleensä pelkkä BB- tai sävyttävä kosteusvoide, eikä puuteria lainkaan, joten en tiedä sitä, kuinka suihke käyttääytyy täyden pakkelin päällä. Jos jotain miinusta haetaan, niin tuotteen kaunistavaa vaikutusta en ainakaan minä ole huomannut. :) Naamani on ollut melko epäpuhtaassa kunnossa jo pitkään, eikä mullistavaa vaikutusta suuntaan tai toiseen ole tapahtunut. Tosin isommat "hormonifinnit" eivät ole naamaani vähään aikaan kiusanneet, luojan kiitos! Samoin ihoni ei ole enää pintakuiva, mutta se lienee vuodenajan ja helteiden vaikutusta. Eli ainakaan huonompaan suuntaan ei siis ihon kunto ole mennyt sinä aikana, kun tätä olen käyttänyt enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Olen lopettanut imettämisen vasta vähän aikaa sitten, joten ehkä hormonien tasaantuminen tuo ihooni muutosta suuntaan tai toiseen. Toivottavasti toiseen...

Samalla kertaa kauneuseliksiirin kanssa ostin DuWop-merkkiset luomiväripaletin ja poskipunan. Täytyy sanoa, että kokemuksieni perusteella en kyllä kyseistä merkkiä suosittele enkä itse tule niitä enää ostamaan.



Värit olivat itse asiassa tosi hyviä paletissa ja iholla, mutta levitettäessä väri varisee tosi häiritsevästi. Toisaalta luomella ja poskilla tuotteet pysyvät hyvin, mutta minua ainakin ärsyttää suunnattomasti sotku, jonka niiden levittäminen aiheuttaa. Varsinkin poskipuna on aivan mahdoton! Harmittavaa sinänsä, koska luomiväripaletissa oleva musta rajausväri on todella hyvä ja paketissa tullut aplikaattori sen laittoa varten tosi hyvä. Poskipunan sävy oli myös tosi hyvä, mutta jos rasian laittaa meikkipussiin, on kaikki aivan pinkin pölyn peitossa. Samoin levityksen jälkeen allas/taso tms. jonka päällä sitä on poskiin tupsutellut, on siivottava saman tien.

Aionko ostaa Caudalien kauneuseliksiiriä uudelleen? Itse asiassa en! Muistin nimittäin, että käytin joskus monta vuotta sitten ystävän suosituksesta apteekista saatavaa Avénen rauhoittavaa lähdevesisuihketta ja muistaakseni se silloin sai ihoni voimaan todella hyvin. Ajattelin siis hankkia sen seuraavaksi ja testata sen vaikutuksen verrattuna tähän Caudalién tuotteeseen. Lisätietoa Avénen suihkeesta  löytyy täältä.


Oikein hyvää viikonloppua kaikille!

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Today I Love... Kesäisiä koruja!

Kun viime viikolla kaivoin esiin hellevaatteet, huomasin, että eihän minulla ole mitään kivoja koruja niiden kanssa! (Eipä...) Eli ihan vahingossa tsekkasin H&M:n koruosaston sekä lähistöllä sijaitsevan Glitterin ja kyllä. Kaikkea kivaahan niistä mukaan tarttui! Vaikken turkoosia väriä vaatteissa oikein osaa käyttää, niin huomaan kesäisin hamstraavani kaikkea turkoosia niin korujen kuin asusteiden saralta. Vai mitä olette seuraavasta koruryppäästä mieltä? :)

Näetkö turkoosia? :)


Ostin siis kolmet korvikset ja kolme rannekorua. Tai rannekoruja oli loppujen lopuksi melko monta, koska yksi pakkauksista sisälsi melko monta korua...
Rannekorurypäs Glitteristä


Rannekorujen sarja on Glitteristä. En ollut aivan varma tuosta vihertävästä enkä tuosta metallinvärisestä pallokorusta, mutta tykkäsin turkoosi-metallisista ja valko-metallisista koruista niin paljon, että päätin tämän ottaa. Nämä korut pääsivät heti käyttöön, siksi liput on jo heitetty menemään. Kaikki koruista loppujen lopuksi löysi käteeni, myös tuo vihreä. Ja hyvältä näytti!

Turkoosi rannekoru H&M

Tämä H&M:n rannekoru päätyi toiseen käteeni samanaikaisesti Glitterin korujen kanssa. Siksi tästäkin on lippulappunen jo poissa. En tiedä mikä korussa viehätti, varsinkin kun tuo krakelointi pinnassa ei itseäni niin hirveästi miellytä. Mutta kädessä tuo kuvio ei tule niin vahvasti esiin, vaan päinvastoin, antaa korulle kivimäisen ulkonäön.

Valkoinen rannekoru Glitter


Tämä koru löysi tiensä ostoskoriini oikeastaan sen vuoksi, että tämä on helppo yhdistää oikeastaan asuun kuin asuun. Niin simppeli, niin kätevä - ja näyttää aina hyvältä juhlassa ja arjessa!

Turkoosit korvakorut Glitter
Olen nykyisin tosi huono käyttämään roikkuvia korviksia. Suurin syy on se ilmeisin, eli pienin poika kiskoo kaikki kivat korut, joita hän näkee. Joten roikkuvien korviksien käyttö rajoittuu niihin hetkiin, kun en häntä paljon pidä sylissäni. Toinen syy on se, että suuri osa roikkuvista korviksista näyttää ihan hölmöiltä pienissä korvissani. Minulla on oikeasti todella pienet korvat ja kapea ja pitkähkö pää, eikä yhdistelmään isot korvikset ole kovinkaan hyvä juttu. Siksi roikkuvien korviksien täytyy olla tarpeeksi pitkät ja jotenkin kapeat. Hankala selittää... Enkä kovin usein onnistu ostamaan hyviä vaikka ne kaupassa olisivat hienoilta näyttäneet. Nämä ovat oikeasti pienemmät ja sirommat kuin miltä kuva näyttää. Toivottavasti näyttävät korvissakin hyvältä!

H&M:n sievät sulkakorvikset


Nämä menevät samaan kategoriaan edellisten kanssa, mutta käyttötarkoitus on näillä ehkäpä enemmänkin iltapainotteinen... Minulla on ihana Guessin musta maksimekko, joka kaipaa "jotain". Mekko on aivan yksivärinen ja periaatteessa tosi simppeli, mutta kuitenkin vähän juhlava. Kaulakorun kanssa siitä tulisi ehkä liiankin fiini, mutta nämä korvikset voisivat  paljaan kaulan kanssa olla "se juttu"!

Glitterin hopeiset korvakorut


Tässä arkikäyttöön ostetut ihanat Glitterin korvakorut. Nämä ovat olleet korvissa ostopäivästä lähtien, siirsin ne vain takaisin pahviinsa, jonka olin (kerrankin järkevänä) säilyttänyt. Nämä ovat keränneet jo yllättävän paljon huomiota ollakseen vain pienen pienet nappikorvikset! Olen pitkään pitänyt helmikorvakorunappeja, mutta kaipasin kesäksi jotain vähän vähemmän konservatiivista ja pirteämpää sekä aavistuksen väriä. Kun helmikorviksistani katosi kaiken lisäksi tausta, sain idean hakea jotkut "kesäkorvakorut". Menin Glitterissä suoraan hopeakorviksien hyllylle, koska minulla nappikorvikset ovat yötä päivää korvissa. Hopeaa korvani sietävät hyvin, mutta nikkeliä sisältäviä vain silloin tällöin käytettynä, joten pitkäaikaiseen käyttöön yleensä jäävät hopeiset sekä valkokultaiset korvakorut. Hauskaa näiden korujen hankinnassa oli muuten se, että kyseiset korvikset löytyivät leppäkerttujen, rusettien, sydämien jne. keskeltä, eli ehkäpä nämäkin oli ajateltu lasten korviksiksi. Siitä viis: nämä ovat ihanat! Olen muuten löytänyt myös häihini hopeiset, hieman roikkuvat helmikorvakorut samaisesta Glitterin hyllystä. Kiersin silloin monet kultasepänliikkeet, mutta mieleisiä ei tullut muualta vastaan. Onneksi tajusin silloin käydä tuossakin liikkeessä, tosin aivan muusta syystä, ja yllätyin silloin, että heillä on myös hopeisia korviksia. Hopeahan ei maksa juuri mitään, mutta ainakin minulle se käy materiaalina hyvin.

Olenko jo hehkuttanut, kuinka ihanaa on, että on kesä? Ja että voi käyttää kaikkia ihania kesävaatteita, -asusteita ja -kenkiä? IHANAA!!!

lauantai 1. kesäkuuta 2013

Kesän tuoksu!

Meillä sairastetaan jo varmaan neljättä viikkoa putkeen! Menossa on jo toinen pirullisen sitkeä flunssa, joka ei tunnu menevän millään ohi vaan jatkuu yhtä voimakkaana minullakin jo toista viikkoa, samoin miehellä ja pojilla. Lasten sairastelu merkitsee myös paljon valvomista, kun vuoron perään pojista toinen rohisee, kähisee, itkee tai muuten vain on kipeä jostain. Ja yöt ovat pahimpia! Mutta kuten ihana neuvolatätimme sanoo, että jos joskus joutuu paljon valvomaan, niin kevät ja kesä ovat sille parhaat ajankohdat. Öiden valoisuus ja kuulaus saa aikaan tunteen, ettei ole ainut ihminen maailmassa, joka on hereillä. Ja se on, totta tosiaan, aivan totta! Valvominen ei saa itseä ollenkaan niin masentuneeksi kesäisin kuin talviyön pimeät tunnit. Kesäyöt antavat minulle muuten aasinsillan hypätä kesän tuoksuihin. Tuoksuuko nimittäin mikään niin hyvältä kuin pikkutuntien kesäaamu? Jos sen tuoksun saisi purkkiin, niin suihkisin sitä ympärilleni kuin mielipuoli, varsinkin talven pimeimpänä aikana.

Nostin tuoksut myös toisesta syystä tähän esiin. Nimittäin jos olette joskus ihmetelleet, että minkä ihmeen takia hajuvesiä suolletaan markkinoille joka ikiseen sesonkiin, niin vastaus on: minä! Ja kaikki minunkaltaiset höhlät, jotka haluavat vaihtaa tuoksunsa sesongin mukaan. Toki minullakin on muutamia suosikkituoksuja, joita olen käyttänyt kauemmin (ja jopa usean sesongin putkeen), mutta pääsääntöisesti vaihdan tuoksua muutaman kerran vuodessa. Syykin on jokseenkin looginen: pidän melko voimakkaista ja mausteisista tuoksuista, mutta kesäisin ne alkavat tuntua tunkkaisilta, jolloin haluan vaihtaa keveämpään ja sitruksisempaan tuoksuun. Aina en tietenkään osta uutta, vaan joskus toki esimerkiksi hyvää kesätuoksua on jäänyt edelliseltä kesältä jäljelle ja otan sen sitten käyttöön kesäkelien koittaessa.

Dior Addict Eau Fraiche www.preordershop.com (Finnair)
Olen aivan unohtanut tsekata tämän sesongin uudet tuoksut! Niitä olisi kiva päästä tuoksuttamaan jonnekin. Tosin minulla on viime kesältä vielä jäljellä vielä tämä Diorin ihanan raikas tuoksu Addict Eau Fraiche. Talvella käytin Bossin Nuit Pour Femmeä, johon siihenkin tykästyin kovasti.

Boss Nuit Pour Femme www.preordershop.com (Finnair)

Yksi kaikkien aikojen suosikeistani on YSL:n Cinema, joka tosin on niin intensiivinen tuoksu, että sopii ainoastaan juhliin ja muihin iltamenoihin. Olen löytänyt sen jo noin kymmenen vuotta sitten kun se markkinoille tuli, ja siitä lähtien tämä klassikko on löytynyt kaapistani! Tuoksu varmasti jakaa mielipiteet sen voimakkuuden vuoksi, mutta ehkä juuri siksi siitä pidänkin.

YSL Cinema (yslbeautyus.com)

Tämän kesän uutuuksista haluaisin käydä tsekkaamassa taas Diorin uuden Addictin: Eau Délicen. Mulla on todellinen heikko kohta Diorin meikkeihin ja kosmetiikkaan muutenkin, mutta onneksi hinta estää niiden hamstraamisen!

Dior Addict Eau Délice (dior.com)


Minä muuten ostan aina pienimmän mahdollisen pullon, joka saatavissa on. Siihen on kaksi syytä: Ensinnäkin pienempi pullo on helpompi ottaa käsilaukkuun mukaan. Välillä on kiva lisätä tuoksua päivän mittaan, varsinkin kevyemmät tuoksut haihtuvat melko nopeasti. Toinen syy on se, että koska vaihdan tuoksua usein, on loppuunkäytetty pullo hyvä syy hankkia jokin toinen uutuus tilalle! :)

Bloggaaminen on siis minulta jäänyt aivan lapsen kenkiin viime aikoina, mutta eiköhän siihenkin saada taas muutosta aikaiseksi. :) Ihanaa ja helteistä viikonlopun jatkoa itse kullekin!