sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Turkoosit kesäkynnet ja Bik Bok -kokemuksia

Olen aivan hurahtanut värikkäisiin kynsilakkoihin(kin), ja laitoinkin tämän kesäisen viikonlopun kunniaksi itselleni turkoosit kynnet ja vähän blingblingiäkin päälle! Kävin aiemmin tällä viikolla ensimmäistä kertaa Bik Bok -nimisessä vaatekaupassa ja nimenomaan sen Vaasan myymälässä. Kyseessä on norjalainen vaateketju, joka myy edullisia trendivaatteita tytöille. Valikoimassa oli ainakin kattava valikoima farkkuja, mutta tämän hetken painopiste oli hipahtavissa festarivaatteissa sekä muissa kesävaatteissa. Olen käynyt Roskilden festareilla muutamia vuosia sitten kahtena vuonna peräkkäin ja vaatteista tuli kyllä festariviikot varsin vahvasti mieleen! Taisin olla kaupassa vanhin sillä hetkellä, kohderyhmä taitaa enemmänkin pyöriä siellä parinkymmenen ikävuoden kieppeillä. Tällä kertaa ei mukaani tarttunut vaatteita, mutta käyn ehdottomasti kaupassa toistamiseen. Jos en muuten, niin heidän kynsilakkojen vuoksi! Bik Bokiin voit halutessasi tutustua paremmin heidän omilla sivuillaan täällä.

Mukaani Bik Bokista tarttuivat kaksi kynsilakkaa sekä huulikiilto, jota en kuviin muistanut ottaa. Kynsilakat maksavat 2,95€/kpl ja huulikiilto oli 3,95€. Eli varsinaista halpiskosmetiikkaa. Mieleni on tehnyt jo pitkään testailla eri vaatekauppojen kynsilakkoja ja muita meikkejä, koska heidän värivalikoima on monesti todella houkutteleva. Bik Bokista mukaani tarttuivat siis nämä kaksi lakkaa: turkoosi sekä hopeinen glitterlakka. Värikoodit ovat 005 ja 011.



Lakkauksen jälki ei ole paras mahdollinen, koska ajattelin aloittaessani laittaa lakkaa muutaman kerroksen, jolloin ensimmäisen kerroksen pienet virheet tulee korjattua toisella kertaa. Mutta lakkapa peitti niin hyvin eikä raidoittunut juurikaan, joten toista kerrosta ei tarvittu lainkaan! Tykkäsin lakan levittyvyydestä siis tosi paljon ja kiiltokin oli hyvä. Miinusta tulee pienestä ja kapeasta harjasta. Leveämmällä harjalla lakkaus olisi ollut vielä helpompaa. Pullohan on pieni, vain 7 ml, joten kovin pitkää harjaa sinne ei tietenkään saa. Pullo on kuitenkin leveähkö, joten ehkä odotin näkeväni leveämmän harjan. Liekö lakan hyvyys tehnyt lakkaamisesta helppoa vai se, että pohjalla minulla olivat jo edellisinä päivinä laitetut Lumenen vahvistavan aluslakan kaksi kerrosta. Turkoosi lakka olisi riittänyt yksinäänkin, mutta halusin samalla kokeilla hopeiset glitterhiput lakan päälle, jota laitoin aika maltillisesti. Päällyslakkana on Mavalan Mavadry.




Tällaista tällä kertaa! Näiden kynsien kanssa ja illan keikan myötä voikin hyvillä mielin tehdä paluun ysikyt-luvulle. En tiedä odotanko kauhulla vai innoissani illan Bon Jovin keikkaa... :)

perjantai 24. toukokuuta 2013

All whites

Oih. Jos olisin rohkeampi, enkä olisi tällainen sotkeva rähmäkäpälä, eivätkä pojatkaan sotkisi minua niin paljon, käyttäisin kokovalkoisia asukokonaisuuksia! Vai mitä mieltä olette seuraavista esimerkeistä?

Valkoisissaan Miranda Kerr

Alessandra Ambrosio valkoisissa

Gisele Bunchen ja valkoiset vaatteet

Kristin Cavallari valkoisissaan
Minä ainakin olen aivan ihastunut näihin kaikkiin! Varsinkin Kristinin asu on sellainen, jonka voisi melkein kuka vaan laittaa rohkeasti päälleen. On harmi, että valkoisesta on tehty suuren luokan synti, joka mukamas vain leventää ja lihottaa. Kukkua sanon minä! Vaatteiden malli ratkaisee enemmän kuin niiden väri. Jos kokovalkoinen tuntuu vieraalta, niin luvatkaa kesän kunniaksi kokeilla ainakin valkoisia tai vaaleita paitojanne tummemman alaosan kanssa. Ah, niin tyylikästä, raikasta ja kesäistä!

Kaikki kuvat: people.com

tiistai 21. toukokuuta 2013

Kesä on täällä!

Eikö olekin huikeaa, että viikossa on saatu kesä joka puolelle Suomea? Syytän lämpöisiä kelejä hiljaiselostani kuitenkin vain osittain. Suurin syy päivitysten viivästyksille on perheessä riehuneet sairastelut, jotka kellistivät meistä jokaisen vuorollaan. Lisäksi viime viikonloppu oli todella kiireinen nuorimmaisen ensimmäisiä synttärijuhlia ja -tarjoiluja järjestellessä. Nyt kuitenkin hiljaiselo on ohitse, ei muuta kuin asiaan taas!

Käykö teillekin niin, että lämpimien kelien saapuessa ja ensimmäisten auringonottohetkien koittaessa alkaa aivan vahingossa kaipaamaan uusia bikinejä niiden puolen tusinan parin seuraksi, jotka jo kaapista löytyvät? Tai rehellisesti sanottuna minulla taitaa niitä bikinejä olla kaiken kaikkiaan kymmenisen paria... Tosin kroppani on muuttunut niin paljon painonmuutosten, imetyksien sekä ennen kaikkea synnytysten vuoksi, että osa biksuista ei todellakaan pysy päällä tai mene päälle. Tai tyhjää tilaa on siellä, missä fyllinkiä eniten kaipaisi. Nyyh. Tosin käypiäkin pareja minulla on niistä noin puolet, joista ehkä muutamat ovat oikeasti ihan kivoja. Mutta ainahan saa tarjontaa katsoa ihan vain mielenkiinnosta!

Jos itselleni kävi keltainen väri paremmin, haluaisin ehdottomasti keltaiset bikinit. Kokosin ensimmäiseen kollaasiin värikkäitä rantavaatteita, joista varsinkin Lindexin keltainen kaftaani isoine kukkineen on aivan ihana! Jollakin toisella siis, minulle keltainen väri ei todellakaan tee mitään positiivista... Korallinpunaiset kivillä kirjaillut H&M:n bikinit ovat myös älyttömän hienot. Väriksi ilmoitetaan netissä aprikoosi, mitä minä en kyllä aivan tämän kuvan perusteeella allekirjoita... Minulla on itse asiassa viime vuonna ostettu sama malli tumman harmaana, joista moni viime kesänä jo kyselivät. Näitä bikinejä on tänä vuonna ollut myös mustana, mutta nettikaupasta ne olivat jo loppuunmyydyt. Eli siis kipin kapin johonkin H&M:lle katsomaan, josko niitä vielä kaupassa olisi jäljellä! Niinhän monesti kyseisessä kaupassa käy, että rekeissä tavaraa on vaikka kuinka, mutta netistä kaikki on jo lopussa.



Keltaiset bikinit Calvin Klein (Zalando.fi), 36,95€/31,95€
Korallinpunaiset bikinit H&M, 19,95€/9,95€
Kaftaani Lindex 22,95€
Bullboxer nahkasandaalit (Zalando.fi), 64,95€
Havaianas-sandaalit (Stockmann.com), 34,95€
Modalu England, Pippa-nahkalaukku (Zalando.fi), 299,95€

Itselläni himotuslistan kärjessä olisivat nahkaiset Bullboxer-sandaalit, joiden simpukkayksityiskohdat aivan kutsuvat biitsille!

Jos nämä värikkäät vaihtoehdot eivät sytytä, niin ehkä seuraava musta-valkoinen kollaasi olisi enemmän sinun juttusi? Jos itse joskus sijoittaisin enemmän kuin pari kymppiä bikineihin, niin satsaisin varmaan yksinkertaisiin, mustiin bikineihin. Kuvassa esimerkiksi Calvin Kleinin topatut bikinit sekä Michael Korsin halterneck-bikinit, jotka itse asiassa ovat tumman siniset, mutta mielestäni todella tyylikkäät! Kuten edellisessä kuvassa, myös tähän kuvaan on päässyt Lindexin kaftaani, nyt musta-valkoisena. Sekin on tosi hieno, ja toimisi sekä mustien että valkoisten, mutta myös värillisten yksiväristen bikinien päällä mainiosti!


Mustat bikinit Calvin Klein (Stockmann.com), 69,00€/52,00€
Valkoiset bikinit Lindex, 19,95€/9,95€
Musta DKNY-laukku (Stockmann.com), 265,00€
Mustavalkoinen kaftaani Lindex, 22,95€
Musta uimapuku Lindex, 29,95€
Tummansiniset Michael Kors -bikinit (Stockmann.com), 124,95€/99,95€
Sandaalit Global (Stockmann.com) 17,90€
Valkoinen rantatunika H&M, 9,95€

Mustissa Lindexin uikkareissa on kivan löysä yläosa, joka antaa uikkarilla aivan uudenaikaisen ilmeen! Hyvää löysässä yläosassa on myös se, että se antaa pienen pömppiksen anteeksi. Se, miten uikkari vedessä toimii, lienee toisarvoista... Tummansiniset Michael Korsin bikinit ovat todella tyylikkäät, mutta bikineihin en ainakaan minä voisi kuvitella laittavani tuollaista summaa! Valkoisten bikinien korukivet ovat hienot, ja antavat juuri sopivasti kimallusta ja ilmettä muuten yksinkertaisille biksuille.

Vesi lienee vielä kylmää, mutta auringonottoon nämä käyvät jo vallan mainiosti! Ja minä ainakaan en kovin kylmään veteen tarkene mennä lainkaan, joten useana kesänä uimisen olen jättänyt suosiolla väliin. :) Jos mielit ostaa uudet bikinit, nyt alkaa olla viimeiset hetket saada mieleisistä vaihtoehdoista oma koko.

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Today I love... My pinky pink jeans!

Postasin vähän aikaa sitten ostoksistani ja pinkeistä farkuistani täällä. Nuo vaaleanpunaiset farkut ovat osoittautuneet todella kivoiksi ja yllättävän paljon olen niitä pitänyt jo nyt vaikkei kesästä vielä olla montaa päivää saatu nauttia.

En ole pinkkien farkkujen kanssa ainut outolintu. Muun muassa Eva Longorian päällä on nähty sähäkän pinkit farkut! Hän yhdistää niiden kanssa valkoisen, läpikuultavan neuleen, isot aurinkolasit, nudet kiilakorkosandaalit, khakinvärisen laukun sekä iiiiison ostoskassin. Näyttää pirteän kesäiseltä vai mitä?

Eva Longoria (people.com)

Loin Evan asukokonaisuuden GinaTricot'n vaatteiden avulla. Housut ovat aivan samat kuin itselläni olevat. Itse olen mallista tykännyt kovasti! Ainut miinus on, että minun täytyy niitä pitää hieman käärittynä, koska pitkänä ne jää aavistuksen liian lyhyiksi. Tosin minun koipeni ovat melko pitkät ja toisaalta kesää kohden voi housut olla koko ajan käärittynäkin. Hyvää on, että housut ovat itsellänikin menneet heti aktiiviseen käyttöön, koska hinta oli niin huokea. Minulla on paha tapa "säästää" hienoimpia ja uusimpia vaatteitani, mutta näiden kanssa ei sellainen kannata.


Vaatteet ja aurinkolasit Gina Tricot, kengät Brandos:
Chloe Color Jeans 14,95€
Callie Tube Top 9,95€
Dylan Knitted Sweater 19,95€
Maja sunglasses 5,95€
 Tommy Hilfiger Emery 13 149,00€

Laukku jäi tällä kertaa etsimättä, mutta ehkäpä näilläkin pärjätään! Housujen väri on kirkkaampi luonnossa kuin tuossa kuvassa, mutteivät ehkä aivan yhtä sähäkät kuin Evan päällä olevat. Valitsin tuubitopin neuleen alle siksi, että se on yksinään kivemman näköinen kuin tavallinen toppi jos neuleen täytyy ottaa pois päältä. Nythän kelit lämpenevät niin nopeasti, että sehän voi olla ihan mahdollista piankin! :) Aurinkolasit ovat ehkäpä enemmän festarikamaa, mutta niissä oli jotain niin ihanaa, että niiden oli pakko päästä mukaan tähän kollaasiin! Ihastuin myös näihin Hilfigerin kiilapohjaisiin sandaaleihin. AIVAN IHANAT! Onneksi minulla on jo yhdet saman tyyliset kesää odottamassa, joten minun ei tarvitse näitä aivan tosissani kuolata.

Olen saanut palautetta siitä, että toivottaisiin kuvia minusta esittelemässä vaatteita ja tyylejä itse. Kiitos palautteesta sen antajille! Nykyisessä asunnossa on joka kerta tehtävä hieman säätöjä saadakseni peilin kautta kuvia itsestäni, mutta yritän aktivoitua sen suhteen. Uudessa kodissamme, johon toivottavasti pääsemme viimeistään heinäkuun alussa muuttamaan, pääsen varmasti kuvaamaan itseäni paremmin.

Oikein hyvää aurinkoista viikkoa kaikille!

perjantai 10. toukokuuta 2013

Kokeilussa Cutrinia

Olen siis kosmetiikan ostolakossa, mutta se ei tietenkään tarkoita, etten ottaisi ilmaisia tuotteita vastaan. Ei tosiaankaan! :)

Sain mutkan ja sattuman kautta käsiini Cutrinin "Goodie bagin", joita jaettiin paikallisen parturi-kampaamon juhlissa vähän aikaa sitten. Pussi sisälsi viisi normaalikokoista (!) tuotetta, joten melko hyvästä lahjasta oli kyse! Tuotteet ovat: Choozism Salt spray ja Shine spray (kuvan vasemman ja oikeimman puoleinen), Sensitivism Multi spray ja Shaper (toinen vasemmalta ja oikealta) sekä Volumising Care spray (keskellä). Kokemusta ennestään minulla oli ainoastaan kiiltosuihkeesta (Shine spray), joka on ollut minulle toimiva, mutta jonka olin jostain syystä unohtanut. Tuote antaa kiiltoa ja poistaa pörröisyyttä, jotka minun harakanpesälle sopii vallan mainiosti! Muistaakseni tuote tekee lupaamansa, tuo maltillisesti käytettynä sopivasti kiiltoa, sitoo pörröiset hiukset, mutta ei latista. Pettymys olikin melkoinen, kun huomasin, että juuri tämä tuote oli vuotanut koko pussin märäksi ja tahmaiseksi, ja kaiken lisäksi pullon pumppu oli rikki. Eli tämän yksilön uusi osoite oli roskakori. :(

Tervehdin tuota keskimmäistä Volumism-hoitosuihketta innolla, ja muutamat ensikokeilut ovat olleet ihan lupaavia! Tuote on normaaleille ja ohuille hiuksille, joten kovin vahvasta hoidosta ei ole kyse. Kuitenkin tuntuu, että hiukset ovat hoidetummat kuin jos ne jättäisi pelkän hoitoaineen armoille, vaikka tuote ei kovin stydiä kamaa tosiaan ole. Näin talven jäljiltä hiukset ovat niin huonokuntoiset, että ne tarvitsevat ekstrahoitoa vielä kesän kynnyksellä. Tällainen kevyt hoitosuihke tuntuu olevan oikein toimiva varsinkin näin, kun hiuksiin käyttää vielä suoristustuotetta ja muutaman tipan hiusöljyä kiiltoa tuomaan.

Muut tuotteet on vielä kokeilematta. Salt spray on ehkä suurin villi kortti, en tosiaan jaksa uskoa, että hiuksilleni se voi toimia... Se lupaa mattapintaa ja ranta-lookia sekä tuuheutta, mutta tuskin pitkiin, ohuisiin hiuksiin toimii. Toisaalta tästä lähtökohdasta on helppo lähteä kun odotuksia ei juurikaan ole. Voisin kuvitella, että tuote on lyhyille hiuksille suunnattu. Multi spray, eli monitoimisuihke minulla on ollut käytössä Choozism-sarjasta, ja silloin pidin tuotteesta kovasti isojen rullien käytön kanssa. Varsinkin jos hiuksia jaksoi vähän tupeerata juuresta, kesti rullien tuoma volyymi hiuksissa koko päivän. Saa nähdä toimiiko allergia- ja astmaliiton seulan läpikäynyt tuote yhtä hyvin. Plussaa ainakin siitä, että tuotteessa on lämpösuoja. Palaan asiaan sitten kun olen kokemuksia kerryttänyt enemmän!


Sen verran vielä Cutrinista (ja Lumenesta), että on hienoa, että Suomesta tulee hyviä kosmetiikka- ja hiustenhoitotuotteita! Minulla on henkilökohtainen side Cutriniin, koska siskoni aikoinaan oli töillä Cutrinilla ja heidän tuotteet tuli silloin kokeiltua läpikotaisin. Valitettavasti vain suomalaiset tuotteet ovat mielestäni joillain alueilla todella hyviä, toisilla ei niinkään. Mutta hyvä edes näin!

lauantai 4. toukokuuta 2013

Kosmetiikan ostolakossa

Olen tehnyt jo muutama viikko sitten pyhän päätöksen, etten osta yhtään uutta kosmetiikkaputelia ennen muuttoa uuteen kotiin vaan päinvastoin, yritän käyttää vanhoja tehokkaasti loppuun. Purkkeja ja puteleita kun tursuaa joka paikassa! Oon myös varsinainen hamsteri, enkä malta heittää mitään pois. Pitäisi ehkäpä heittää jo ainakin vuosia vanhat meikit pois, niin ihania kuin osa niistä onkin.

Tässä kuitenkin muutama puteli, jotka ovat ihan lopussa tai niitä joutuu vääntämään ja kääntämään, että jotain vielä irtoaisi. Nämä ainakin on sen verran hyviksi todettu, että koko purkki on loppuun käytetty. Varsin hiusten- ja ihonhoitopainotteinen tämä loppuvien tuotteiden ryhmä on. Se selittynee piiitkällä ja kylmällä talvella, jolloin hiukset ja iho olivat kuin korput ja niihin tuli öösättyä montaa tuotetta.

Hiustenhoitotuotteista Bonacuren latvahoito on ihan loppu ja saman merkin kosteussuihke sihahtaa vaan säälittävästi kun jotain yrittää päähänsä spreijata. Myös Sebastianin hoitava muotoilutuote on viittä vaille loppu. Se ollut tosi hyvä tuote, en ole onnistunut löytämään montaa muotoilutuotetta jotka olisivat samalla hoitavia. Tosin en ole varma onko kyseinen tuote enää valikoimissa. Itse asiassa kaikkia edellämainittuja tuotteita minulla on ollut ennenkin ja todennäköisesti ostan ainakin noita Bonacuren tuotteita lisää. Sitten kun ostolakko loppuu... :)

Vichyn kosteusvoiteessa on vielä rippeet jäljellä, mutta sekin tulee loppumaan muutaman päivän päästä. Se on todellakin ollut yksi parhaista kosteusvoiteista, joita minulla on ollut. Se on paljon sanottu se! Loppu on lisäksi Mama mion vartalonkuorinta, tosin puteli oli paljon normaalia pienempi. Ihana sarja kerta kaikkiaan, olen koittanut heiltä monia tuotteita, jotka kaikki aivan ihania. Ainakin Lookfantastic myy kyseistä sarjaa. Heiltä löytyy muun muassa maailman paras raskausarpia ehkäisevä voide! Noh, jos ei maailman paras, niin paras niistä, joita minä olen kokeillut (aika monia). Lopussa ovat myös Lumenen Rauhoittava tehovoide, joka on ollut kultaakin kalliimpaa korppukäsilleni ja -jaloilleni talvella. Noita itse asiassa on mennyt jo kaksi. Loppu on myös Diorin Nude-meikkivoide, joka on ollut suosikkini siitä saakka, kun tuote tuli markkinoille jo muutamia vuosia sitten. Kesäisin vaihdan kevyempään, mutta muuten tätä menee pari putelia vuodessa. Ärsyttävää vain on, että voide jää reunoille, eikä sen kulumista näe mistään! Purkissa täytyy olla jokin ohut seinämä, johon voide on tungettu estämään näkemistä sisälle. Mitä sillä halutaan saavuttaa, on kyllä pienoinen arvoitus... :)

Oikeastaan ostolakkoni ei ole ollut kovinkaan tehokas. Viikko sitten ostin nimittäin kokeiluun Lumenen itseruskettavan kasvoille, Doven asteittain päivettävän vartalovoiteen sekä Freemanin vartalonkuorinnan (koska edellinen siis oli loppu!). Olen kalpea kuin haamu, joten tähän aikaan vuodesta on pakko tehdä jotain näyttääkseni siltä, että käyn edes joskus ulkona. Minuun kun ei oikeasti meinaa tarttua aurinko millään! Noista voisin kyllä tehdä aivan oman jutun tässä pian. Vartalon ja kasvojen kuorinnan suhteen olen ollut todella noviisi ihan viime viikkoihin saakka, ennen kuin tajusin, että osa kuivan ihon ja epäpuhtaan ihon kiroustani olisi todennäköisesti vältettävä sillä, että kuollutta ihoa poistaisi säännöllisesti. Auttaako se mitään, siitä myös myöhemmin.

torstai 2. toukokuuta 2013

Today I love... Ted Bakerin turkoosi mekko

Näin kuvia Vappu Pimiän häistä Iltalehden sivuilla, ja silmiini osui Kristiina Komulaisen kauniin värinen, turkoosi maksimekko. Unohdin asian saman tien, mutta uusinta Gloriaa selatessani silmiini osui muotikuvissa sama mekko, ehkäpä juuri ihanan värinsä ansiosta.

Krisiina Komulainen ja Ted Bakerin Hayleen (iltalehti.fi ja tedbaker.com)

Jos turkoosiin maksimekkoon ei aivan noin paljon halua satsata, löytyi Vero Modan ja Vilan mallistosta myös nämä kauniit mekot:

Turkoosit maksimekot Vero Moda ja Vila
Maksimekot ovat kyllä loistava valinta keväisiin juhliin, kun sääret eivät vielä ole saaneet väriä eikä säistäkään oikein voi mennä takuuseen. Itse omistan mustan ja rusehtavan sävyisen maksimekon, joten ehkä en enempää näitä tarvitse. Toisaalta jokin kesäinen sävy olisi kyllä aivan ihana! Jospa sittenkin kaappiin mahtuisi vielä yksi? :) Ehkäpä odotan kuitenkin kesäisiä säitä ensin.

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Liikuntavaihtoehdot puntarissa

Nyt on tosissaan alkanut ahdistaa oma liikkumattomuus ja saamattomuus, kun kaikki herkuttelu alkaa kasaantua vyötärölle, lihakset surkastuu ja peruskunto on piilossa jossain todella pimeässä paikassa. Minä kaiken lisäksi RAKASTAN herkkuja! Syön ihan liikaa suklaata ja karkkeja, ja niiden päälle leivon usein kaikkia ihania kaloripommeja. Herkuttelusta en ole valmis tinkimään, joten liikuntaa on lisättävä. Ongelmana vain on, etten tiedä mitä alkaisin harrastamaan.

Olen aikuisiällä ollut vaihtelevan aktiivinen liikkuja. Ennen raskauksiani sain muutamaksi vuodeksi hyvän draivin päälle ja kävin joko salilla tai spinningissä tai muussa jumpassa kerran, pari viikossa. En siis himoliikkunut, mutta tavalliseksi pulliaiseksi ihan kohtuullisesti kuitenkin. Edelleen lähtisin salille ja johonkin aerobiseen jumppaan mielelläni, mutta on vaikeaa löytää siihen aikaa pienten lasten vuoksi. Jos aloitan työt pian, niin silloin todennäköisesti en malta heitä jättää pitkäksi aikaa mennäkseni itse liikkumaan. Vielä suurempi syy on se, etten halua sitoa itseäni maksamaan minkään salin jäsenyydestä suuria summia, kun kuitenkin käyttö voisi olla välillä todella vähäistä. Kun esikoinen oli vauvaikäinen, oli ihana tehdä hänen päiväunien aikana pitkiä vaunulenkkejä kävellen. Nyt esikoinen on jo sen verran iso, että hänellekin on hyvä antaa mahdollisuus liikkua silloin kun pihalla olemme. Eikä hän pitkiä matkoja enää kärryissä viihtyisikään. Olen siis ajatellut alkaa tehdä jotain, joka ei vaatisi suuria investointeja, jota voisi harrastaa helposti ja siihen ei menisi kauaa aikaa. Eli juoksua. Ongelmana vain on, että VIHAAN juoksemista! Mistä siis löydän motivaation?

Voisin parantumattomana shoppailijana lähteä urheiluliikkeeseen ja ostaa hienot juoksuvermeet! Uudet vaatteet voisivat ehkä auttaa pahimman yli, eli innostua lähtemään liikeelle ensimmäiset viikot vaikka tietää lenkin olevan yhtä tuskaa. Tässä Niken sivuilta otettuja esimerkkejä "motivaattoreista":

Ihana, kun urheiluvaatteissakin on nykyisin naisellisuutta ja hienoja värejä! Valitettavasti kuitenkaan leikkaukset ja värit eivät saa minua aivan valtavan innostuneiksi ainakaan ensinäkemältä. Olen aina ollut Nike-fani, mutta ehkä nyt täytyy katsastaa muidenkin valikoimat. Ehkä vaatteita kannattaa käydä sovittamassa, jolloin ehkä taas löytää itsestään sisäisen huippu-urheilijan. :) Kengät kyllä ovat makeita, noita ihanan pirteitä tennareita voisi pitää muutenkin! Säväyksen tekivät myös Niken urheiluliivit. Kiva, että niitäkin oli useaa mallia ja montaa väriä ja kuosia.

Kai se urheilun motivaatio täytyy sittenkin kaivaa muuta kautta. Yleisen hyvän olon saavuttaminen olisi tietenkin tavoitteena, mutta saako sen tavoittelu takamukseni nousemaan pehmeältä sohvalta? Hmmm. Täytyypä laittaa puolivakavaan mietintään. :)