keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Today I love... Juuri saapunutta kosmetiikkapakettiani!

Ulkona myrskyää ja lunta pyryttää, mutta minua lämmittää tänään saapunut LookFantasticin paketti! Oikeastaan suurin osa lähetystä saapui jo viime viikolla, ja tänään ainoastaan muutama tuote, jotka jäivät toimituksesta jälkeen. Mutta koska en ole ehtinyt uusia tuotteita vielä hehkuttaa (OPIn valkoista kynsilakkaa lukuunottamatta), niin teen sen nyt!

Ensimmäinen paketti näytti sisällöltään tältä:

Ja toinen tältä:

Syy miksi tällä kertaa tuotteita tilasin olivat nämä Redkenin tuotteet, jotka ovat aivan ihania. Tällä kertaa kokeilin Extreme-shampoota ja hoitoainetta talven ja kuivuuden runtelemille hiuksilleni. Mun hiukset on tosi kuivat ja haaroittuvat ja kaiken lisäksi imetys vei niistä varmaan puolet! Onneksi tilalle on kasvamassa vähän uutta, mikä tarkoittaa sellaista parin, kolmen sentin vallatonta tukkaa, joka vaan törröttää joka paikassa ylöspäin. :) Noh niillehän Redkenkään ei mitään voi, mutta muuten hiusten korjaamiseen ja kosteuttamiseen nämä ovat aivan ehdottomia! Suomessa kyllä ihan törkyhintaisia, mutta ainakin LookFantasticilla aika usein tarjouksessa. Mä tilasin alesta tuollaisen joulun lahjapakkauksen, jossa olivat Extreme-sarjan shampoo ja hoitoaine, ja hintaa paketille tuli vajaa 20€. Lisäksi tilasin aivan ihan All soft -hoitoaineen. Kaikki Redkenit olivat muutenkin -20% kun tilaustani tein, eli tuollekin jäi alle 12€ hintaa. Redkenin hoitoaineista sen verran, että ne oikeasti hoitavat vaikka ne laittaa märkiin hiuksiin eikä niiden anna vaikuttaa edes muutamaa minuuttia. Minulla ainakin ovat aivan liian harvassa ne hetket, kun voin ajan kanssa käydä suihkussa...




Lisäksi tilasin alesta mutaman OPIn lakan ("The Spy Who Loved Me" ja "Don't Touch My Tutu!", joista valkoista, maitomaista lakassa jo kokeilin viime viikolla (josta voit lukea täältä). Normaalihinnalla tilasin kiitellyn Seche Vite -päällyslakan, jota en ole vielä kokeillut.





Ensimmäisessä paketissa oli lisäksi tämä Urban Decayn Naked Basics -luomiväripaletti, joka on jo muutaman kerran käytön jälkeen nousemassa aivan ehdottomaksi suosikikseni perusmeikintekoon! Sävyt ovat todella luonnollisia ja koostumus on hyvälaatuista, eli väri ei varise levitettäessä eikä päivän mittaan pakkaudu luomivakoon. Lisäksi väreissä on hyvin pigmenttiä. Peili on hyvän kokoinen ja rasia on näppärän littana mutta tukeva. Miinusta siitä, että minkäänlaista aplikaattoria ei ole mukana. Vaikka aina luomivärin siveltimellä levitänkin, olisi jonkinlainen töpötin hyvä olla mukana jos paletin ottaa mukaan korjailua varten. Mutta tosi tyytyväinen olen tähän n. 25€:n palettiin! Taidan tilata saman siskolleni synttärilahjaksi. Shhhhh... ;)




Ekassa paketissa oli lisäksi kosteuttava Caudalien Beauty Elixir, eli kauneuseliksiiri. En ole sitäkään vielä kokeillut, hieman turhakkeeltahan tuo vaikuttaa. En vain voinut vastustaa kiusausta tehdä itsestäni kauniimpaa näin helposti... :)





Jälkitoimitukseen jäivät sitten nämä DuWop-merkkiset luomiväripaletti ja poskipuna, ainakin itselleni merkki on aivan uusi tuttavuus. Nämä olivat myös ale-osastolta. Ensivaikutelma kummistakin tuotteista on tosi positiivinen! Harmaat värisävyt ovat tosi hyviä ja niissä on sopivasti kiiltoa ja poskipunan roosa väri on tosi kaunis.



Tykkään itse todella paljon harmaansävyisistä luomiväreistä, minulta on puuttunut hyvän värinen paletti harmaita. Käyttö sitten vasta tietenkin paljastaa, että toimivatko värit ja laatu myös käytännössä. Tässä värit vielä vähän lähempää ja eri kulmista. Oikeanpuolimmainen musta on rajausväri. Paletin nimi on "the greys".


Tässä vielä kuva poskipunasta. Sen värisävy on "peach", mutta on kyllä enemmänkin roosa kuin persikkainen. Onneksi! Tuote on vedenkestävä, mutta saas nähdä... Minä olen vähän skeptinen näihin vedenkestävyyksiin... 


Vielä loppuun on näytettävä, että näissä DuWopin  tuotteissa oli paketeissa hauskoja ohjeistuksia. Pieni asia, mutta kiva lisä! Ylimmässä on ohjeistettu mitä kukin luomiväri on ja mihin tarkoitukseen, kaksi alempaa ovat poskipunan paketista. Ihan yllättäviäkin ohjeita! Vai kuinka moni on sipaissut poskipunaa luomivärin päälle?



maanantai 28. tammikuuta 2013

Today I love... Amatöörimäistä kuvausta ja kuvankäsittelyä

Vietimme koko päivän lasten kanssa sisätiloissa, koska ulkona oli niin kova tuuli ja vettä ja räntää satoi vuorotellen. Aamupäivällä ennen isomman lapsen päiväunia oli hetki, jolloin oli vaikeuksia keksiä uutta tekemistä, joten päätin järjestää kuvaussession, jota olin muutaman päivän jo miettinyt mielessäni. Tavoitteena oli saada kuva kenkiä ja koruja apuna käyttäen, joista saisin muokattua blogini bannerin. Ainakin itse olin tyytyväinen meidän aikaansaannokseen! 2-vuotias poikani sai järjestellä kenkiä ja koruja kuvaan, mun vahvan ohjeistuksen mukaan tosin, ja nuorempi katsoi touhua sitteristään. Hänkin viihtyi, kun salama välkkyi. :) Tässä siis aikaansaannoksemme käsittelyn jälkeen:


Alkuperäinen kuva näytti tältä:

Mä en todellakaan ole mikään hyvä valokuvaaja, onneksi mies halusi pari vuotta sitten ostaa hyvän järkkärikameran. Se on Canonin EOS550d. Sillä saa tumpelokin hyviä kuvia! Tai ainakin kun sillä jaksaa vähän harjoitella. Mulla ainakin joskus onnistuu, joskus ei todellakaan.

Kuvankäsittelystä en tiedä (vielä) juuri mitään, olen käsitellyt omia kuvia PicMonkey-nimisellä nettisaitilla. Se on siinä mielessä kätevä, että erillistä ohjelmaa ei tarvitse koneelle ladata, vaan kuvat viedään suoraan sivulle ja käsitellään siellä. Tuskin siellä mitään ihan mahtavuuksia voi tehdä, mutta se riittää mulle ainakin tällä erää. Ehkä tässä joskus perehdyn GIMP-kuvankäsittelyohjelman saloihin, jonka olen jo koneelleni ladannut, mutta jota en osaa käyttää. Sitten kun on aikaa...

On pakko vielä mainita, että kenkien ja korujen alla on lempparimattoni. Niitä on itseasiassa kaksi samanlaista n.90x150 -kokoista. Matoilla on ikää sellaiset rapiat 50-vuotta! Äitini on kutonut ne itse ollessaan noin 15-vuotias ja matot ovat edelleen tosi hyvässä kunnossa. Ja mikä parasta, ne voi pestä koneessa!

perjantai 25. tammikuuta 2013

Today's Top 3: käsilaukut

Kerroinko jo, että mä rakastan asusteita? Varsinkin laukkuja? Tietenkin myös huiveja ja koruja. Ja kenkiä! Niitä ei tosin taideta lukea asusteisiin... :) Mun laukkukokoelmaan kuuluu monenlaista ja -hintaista laukkua. Ei tosin (ainakaan vielä nyt eikä aivan lähitulevaisuudessakaan) mitään superkalliita design-helmiä, joista kuitenkin haaveilen. Onneksi haaveilu ei vielä maksa mitään!

Nykyiseen elämäntilanteeseen osa laukuistani ei käy ollenkaan, koska ne ovat melko hankalia kantaa lasten kanssa. Mutta voi sitä riemua, kun ihania laukkujani saa lähteä ulkoiluttamaan aikuiseen seuraan! Otin mukaan Top 3 -listalleni (tai tästä tuli neljän laukun top 3-lista) muutaman laukun, jotka eivät muuten ehkä listalle pääsisi, mutta jotka ovat osoittautuneet nyt niin käteviksi, että niitä tulee pidettyä usein. Tosin en käytä mitään sellaista, josta en pidä. Jos ei vielä ole tullut selville, niin minun mottoihini EI kuulu käytännöllisyys ensin, tyyli sitten, ei edes lasten kanssa liikkuessani! Ehkä lähikauppa tekee poikkeuksen. Tai oikeastaan ei sekään.

Minä kuulun niihin ihmisiin, jotka vaihtelevat laukkuja melko useasti muun asun tai kenkien mukaan ja mulla on myös erikseen kesälaukkuja, joita en käytä talvisin lainkaan. Ja toisin päin. Nämä nyt esitellyt laukut ovat olleet käytössä nimenomaan nyt talvella.

1. Listan kärkeen pääsee Hulluilta päiviltä tilattu Michael Korsin nahkalaukku. Tosi simppeli, mutta ihanan tilava ja tyylikäs. Ja ihanan pehmeää nahkaa! Mulla on siis tuo musta. Käyttänyt en tosin ole vielä kertaakaan, en ole malttanut tätä laukkua täyttää vaipoilla, tuteilla ja rusinarasioilla... Vielä.

Michael Kors -laukku, oikean yläkulman kuva Stockmann
2. Toiseksi omalla listallani pääsee uusin laukkuni, Tiger of Swedenin aivan ihanan roosa reilunkokoinen clutch, jonka ostin itselleni häälahjaksi. Vietimme talvihäitämme vajaa kuukausi sitten perhepiirissä, suosittelen! Noh, siitä myöhemmin enemmän... Mutta laukku on ihanan kylmän roosan värinen ja pehmeää nahkaa. Clutchiksi se on tosi reilu. Laukun alla on remmi, johon käsi on ajateltu sujauttaa ja joka helpottaa kantamista. Tää on niin syötävä, että sen paikka on ehdottomasti tämän hetken top-listallani, vaikkakin käyttöä sillä on kans tosi vähän. Laukku oli tosi vaikea kuvattava, on paljon hienompi luonnossa.
Tiger of Swedenin clutch.
3. Jaetulle kolmannelle sijalle pääsevät laukut, joita olen viime aikoina hieman yllättäenkin käyttänyt tosi paljon. Toinen on Longchampin musta nylonpintainen laukku mustilla nahkasomisteilla ja toinen Guessin keinonahkainen laukku. Syy, miksi kummatkin pääsevät listalle on se, että ne ovat hyvän mallisia ja todella käteviä lasten kanssa, koska ne saa olan yli ns. messenger-laukuksi.
Mä en yleensä ole mikään olkalaukkujen ystävä, mutta totuuden nimissä ne ovat kyllä superkäteviä siksi, että kummatkin kädet jäävät vapaaksi. Ruskean Guess-laukun hyvä puoli on se, että sitä voi käyttää sekä käsi- että olkalaukkuna, eikä se näytä typerältä kumpanakaan. Miinusta tietenkin Guessin ainainen ongelma, että laukut ovat keinonahkaa. Merkki on muutenkin mulle vähän liiankin blingbling, mutta tämä malli on minusta tosi kiva.

Minusta KAIKKIEN pienten lasten äitien tulisi omistaa yksi sellainen musta käsi- tai olkalaukku, jonka voi melko huolettomasti pukea asun kuin asun kanssa. Tai ainakin se on minua helpottanut. Ja tämä laukku on juuri sellainen! Se on minulla käytössäni sekä kynähameen että toppapuvun kanssa, ja toimii oikeasti kummankin asun kanssa. En kyllä koskaan suosittelisi koittamaan samaa juuri minkään muun laukun kanssa! :)

torstai 24. tammikuuta 2013

Auton valinnan vaikeus... LEIKKIAUTON!

Mä oon tänään pähkäillyt ihan liian kauan sitä minkälaiset peltiautot tilaisin pojille. Blogit tuntuu olevan täynnä Vilacin luonnonvalkoista autoa, se on ehkä liian herkkä mun makuuni. Ja isomman pojankin kun asiaa häneltä kysyin. :) Miksi ostaa kaksi? Koska ikäeroa pojilla on niin vähän, niin he tulevat varmasti leikkimään näillä yhtä aikaa. Ja sen tietää kaikki, että jos tällaisia on vain yksi, niin riitahan siitä tulee...
Mun suosikki on tuo musta poliisiauto, isomman pojan punainen paloauto tai lentokone. Pienempi ei onneksi vielä osaa sanoa mitään! Mä varmaan otan tuon mustan joka tapauksessa, sen kaveriksi sitten paloauto tai lenskari. Teräksenvärinen kilpurikin on hieno, mutta aika yleinen. Hmmmmm... Vaikea valinta!

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Style of the day: värikkäät housut

Mä olen huono käyttämään pirteitä värejä pukeutumisessa, mutta olen ollut ihan myyty tähän värillisten farkkujen esiinmarssiin! Tällä tavoin saa laitettua päälleen sellaisiakin värejä, jotka eivät oikeasti itselle niin kovin hyvin sovi, koska ne eivät ole ihon kanssa vierekkäin. Näiden sinapinkeltaisten housujen lisäksi omistan punaiset ja viininpunaiset farkut sekä petroolinsiniset ja korallinpunaiset vajaamittaiset housut, joita käytin kesällä. Ne kyllä menevät saappaiden kanssa, mutta varsinkin korallinpunainen on niin kesäinen väri, etten ole käyttänyt niitä kesän jälkeen. Enkä kyllä niitä petroolinsinisiäkään... Eli ei kun kevättä odottelemaan!

Kuvan housut ja paita on VeroModan. Itse en onneksi ihan noin punainen ole oikeasti... :)

Yövalvomisia ja kynsienlakkailua

Meidän nuorempi poika nukahtaa aikaisin illalla, syö edelleen muutaman kerran yössä ja herää aamulla neljän-viiden välillä. Siis herää niin, että hänen kanssaan on pakko nousta. Huoh. Ensimmäisille "päikkäreille" simahdetaankin sitten jo pian, tänään kuuden maissa. Olen itse kuin kävelevä zombie, kun en osaa/malta/pysty nukkumaan univelkoja pois.

Tänään käytin aamuyön heräämisen hyväkseni ja lakkasin kynnet! Olen innostunut kynsienlakkailusta vasta vähän aikaa sitten kun a) monivitamiinien avulla kynteni oikeasti kasvavat ja b) ymmärsin kynsien pikakuivattajien olemassaolon! Olen kuulunut niihin, jotka eivät viitsi lakkailla kynsiä, koska niitä ei ehdi koskaan kuivatella, mutta noi kuivattajat toimivat oikeasti! Vieläkin tulee lakattua turhan harvoin, sitähän voisi hyvin tehdä joskus telkkarinkatsomisen ohessa iltaisin, kun lapset ovat jo nukkumassa. Olen myös alkanut kiinnittämään huomiota ihmisten hyvinhoidettuihin, aitoihin kynsiin. Se antaa todella huolitellun kuvan! Mutta ehkä sille löytää enemmän aikaa sitten joskus, kun lapset ovat vähän isompia... ...tai sitten ei. Mä lueskelen myös My little book of beauty -blogia, josta olen saanut kovasti inspiraatiota kynsienlakkailuun.

Sain muutama päivä sitten Lookfantasticin aleista tilaamani tuotteet, jotka esittelen tarkemmin kun tilauksen loput tuotteetkin löytävät perille. Paketissa oli tilaamani OPI:n kynsilakka Don't touch my tutu, jota aamuyöstä kokeilin. Aluslakkana Mavalan Base Coat ja päällä Quick Dry. Lakkaa on kaksi kerrosta, olis voinut lakata vielä yhden, mutta poika alkoi jo väsymään, joten piti vetäistä lakankuivattaja nopeasti kynsiin! :) Lakka on melko vaalea ja maitomainen, mutta se jättää mukavan huolitellun ulkonäön. Tosin kädet ovat nyt niin kuivat, että niistä on huoliteltu-look kaukana... Ja nimi on mitä parhain tällaiselle, joka on aina salaa haaveillut balleriinana olosta. :)

tiistai 22. tammikuuta 2013

Today I love... H&M:n ja Nextin lastenvaatteet

Mä tykkään älyttömästi vaatteista, eivätkä lastenvaatteet tee niistä poikkeusta. Oikeastaan ihan hyvä, ettei mulla ole pieniä tyttöjä, niillä olis varmaan monen monta mekkoa, joita he eivät ehtisi ikinä pitämään! Lastenvaatteissa on tärkeää, että ne ovat kivannäköisiä ja -mallisia, niitä saa pestä 60:ssä asteessa (ainakin vauvanvaatteet) eivätkä vaatteet mene piloille pestessä, ja etteivät ne maksa maltaita. Mä olen siitä ihmeellinen tapaus, etten kuivata vaatteita kuivausrummussa kun vasta äärimmäisessä hätätilassa, meillä se on käytössä ainoastaan pyyhkeiden ja petivaatteiden kuivaamisessa. Vaatteet menevät siitä niin huonoon kuntoon, että minä mieluummin ripustan vaatteet kuivumaan. Vanhemman pojan vaatekaapissa on jo kalliimpiakin juttuja, koska enää poika ei kasva aivan silmissä ja vaatteille tulee pitoaikaa kauan. Osa vaatteista menee niin pitkään, että niihin ehtii jo kyllästyä! :)

Olen tykännyt ihan hirveästi H&M:n lastenvaatteista. Niissä on hinta-laatu-suhde enemmän kuin kohdallaan ja varsinkin vauvapuolella (92-kokoon saakka) on tosi kivoja vaatteita. Ja lähes kaikki saa pestä 60:ssä! Vanhempi poika on kasvamassa ulos 92-kokoisista vaatteista, joten meidän on ollut pakko siirtyä leikki-ikäisten puolelle (92-128). Sielläkin on ihan kivoja vaatteita, mutta monikaan ei säväytä kuten vauvaosaston tuotteet. Olin ihan äimistynyt, kun yritin etsiä 92- ja 98-senttisiä t-paitoja pojalle, ja kaikissa tuntui olevan joku vähän isommille pojille tarkoitettu kuva, kuten Paavo Pesusieni, SpiderMan, pelottavan näköinen dinosaurus tms. Minä ainakin haluan pitää poikani pikkupoikana vielä enkä pukea hänelle pääkalloja ja action-figuureja päälle, eiköhän se aika koita joskus joka tapauksessa! Pääosin olen kuitenkin ollut leikki-ikäisten valikoimaan tyytyväinen, kuulemma "ongelmat" alkavat sitten koululaisten vaatteiden kohdalla, eli koosta 128 ylöspäin. Vaatteet ovat paljon huonolaatuisempia (aikuisten vaatteiden tasoa), eikä valikoima ole kehuttava. Onneksi minulla menee vielä hetki ennenkuin poikien vaatteita joutuu sieltä katselemaan. :)

Olin aina ihmetellyt ennen omien lasten saamista miksi kukaan haluaa pukea lapsiaan samanlaisiin vaatteisiin, ja nyt minusta on tullut ihan samanlainen. Minusta on ihanaa laittaa veljeksille samanlaiset tai samankaltaiset vaatteet, ainakin vielä kun he eivät itse sitä moiti. :) Nyt vain ongelmana on se, että nuorempi on vielä vauvaosastoa ja vanhempi leikki-ikäisten puolella, eikä yhteneväisiä vaatteita löydy kovin usein. Olen muutaman kerran shoppaillut brittiläisellä Nextillä, heillä pienempien leikki-ikäisten vaatteet alkavat jo kolmen kuukauden vauvakoosta, joten sieltä olen saanut samanlaisia vaatteita kummallekin. Vaatteet ovat siellä aivan ihania, varsinkin aivan pienimpien! Laatu ei ole ollut yhtä hyvää kuin H&M:llä, muttei ole ollut mitenkään huonoakaan. Teen myöhemmin juttua lempinettikaupoista, Next pääsee sinne nimenomaan lastenvaatteidensa ansiosta. Ja siksi, että toimitus on ilmaista ja tulee tosi nopeasti - kotiovelle! Nuorempi kyllä kasvaa niin vauhdikkaasti, että kohta pojille menee hyvinkin lähekkäiset koot ja silloin ei tätä osastojen välistä "ongelmaa" ole.

Olimme tänään leikkitreffeillä, joten päällä oli rennompaa "kyläilyvaatetta". Paidat ovat H&M:n syksyn mallistosta (à9,95€) ja housut myös H&M:n peruscollegeja (à 7,95). Kuva on kännykällä otettu, joten laatu ei päätä huimaa... Paidat ovat oikeasti tosi ihanat!


maanantai 21. tammikuuta 2013

Style of the day: vahapintaiset farkut

Tällä hetkellä ehdottomat suosikkihousuni ovat "vahapintaiset" farkut, jotka näyttävät vähän kuin nahkahousuilta päältä. Ja moni on kommentoinutkin housujani ja kysynyt mistä ne oikein ovat! Ehkä kyseinen trendi oli jo viime syksyn juttuja, mutta minä ainakin meinaan ihan tyytyväisenä pitää omia vahafarkkuja vielä toistaiseksi.

Omistan näitä vahapintaisia housuja jo kolmet, vähän kylläkin vahingossa. Ensimmäinen hankintani olivat nämä HM:n viininpunaiset farkut.
Näyttääpä mun jalat näissä oudoilta! :)

Ostin nämä alkusyksystä HM:n nettikaupasta (malli oli muistaakseni SkinnyLow, hinta 29,95€), mutta niiden toimituksessa meni ikuisuus! Huonoihin puoliin kuuluu se, että housujen pituus on ns.7/8-mitta, ja minun pitkiin jalkoihin pituus on tosi hölmö. Niitä täytyisi pitää joko korkkareiden tai saappaiden kanssa. Mustien saappaiden kanssa olenkin sitten näitä pitänyt nyt talvella. Väri käy muuten ihanasti luonnovalkoistenkin neuleiden tai muiden puserojen kanssa.








 Kun odottelin noita HM:n farkkuja, törmäsin VeroModassa mustiin samantyylisiin farkkuihin.

Näissä pystyi valitsemaan sekä vyötärö- että pituuskoon, joten sain tarpeeksi pitkät ja kapeat housut ja näitä voi pitää myös nilkkureiden kanssa. Farkkujen malli on Wonder Color Coated, hinta 34,95€. Nämä housut varsinkin ovat olleet varsinainen suksee, enkä juuri muita mustia housuja ole koko talvena pitänyt! Törmäsin viime viikolla samanlaisiin housuihin alerekissä 15€:lla tummansinisenä, enkä tietenkään voinut jättää niitä sinne! Täytyy toivoa, että näitä voi pitää vielä tämän kevään lisäksi ensi syksynä...


Tuttavani oli näiden housujen innoittamina ostanut samantyyliset farkut Tigerilta. Itse koen, että tällaiset yhden tai muutaman kauden muotioikut voi ostaa näiltä vähän halvemmilta merkeiltä.

Paita on Vilan ja kengät Vagabondin.

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Perheenäidin pikameikki

Minä en kuulu niiden kotiäitien joukkoon, jotka jättävät meikkaamisen saadessaan lapsia. En usko siihen, ettei aikaa löydy muutamaa minuuttia pikameikin tekemiseen. Jotkut perustelevat asiaa sillä, ettei meikkaaminen tai oman tyylin ylläpito ole enää tärkeää, kun elämässä on muita, tärkeämpiä asioita. Minun mielestäni ne eivät ole toisiaan poissulkevia! Tietenkin aatteelliset valinnat ovat sitten asia erikseen. Minä en mene edes postilaatikolle käymään ilman ripsaria, enkä puistoon lasten kanssa ilman pikaista ehostusta. Minä kun en todellakaan kuulu niihin onnellisiin, jotka näyttävät hyvältä ilman "pientä" parantelua...

Jos olen koko päivän kotona tai käyn korkeintaan lähipuistossa tai -kaupassa, en tietenkään käytä aikaani täydellisen meikin tekemiseen. Jaan teille omat vinkkini siitä, miten muutamassa minuutissa saa itsestään sen näköisen, ettei tarvitse juosta sivuteille kun näkee jonkun tutun tulevan vastaan! :)

Minulla on aivan värittömät kulmakarvat ja ripset, joten niiden värjääminen on minulle aivan pakollista. Värjään itse kulmakarvani noin kerran kuukaudessa, joten arkimeikkiin ei niitä tarvitse kohentaa lainkaan. Suosittelen kaikkia kokeilemaan, se on oikeasti todella helppo ja halpa tapa kohentaa ilmettä, eikä arkena tarvitse tuhrata aikaa niiden ehostamiseen. Olen joskus koittanut myös ripsien värjäämistä itse, mutta se on jo paljon haastavampaa, eikä väri tahdo pysyä samoin kuin kulmakarvoissa. Olen lisäksi niin addiktoitunut ripsariin, että laittaisin sitä silti myös arkena, joten ripsien värjääminen ei ole minulle kovin kannattava juttu. Värjäyksenhän voi hoitaa myös kosmetologilla tai kampaajakäynnin yhteydessä, mutta itse en halua siitä maksaa yhtään ekstraa, koska se on niin helppo tehdä myös itse!

Tässä kuva oman arkimeikin perustuotteista:
Kun kulmakarvat ovat kerran jo kunnossa, tarvitsen kosteusvoiteen, BB-voiteen, HYVÄN peitevärin, joka käy niin näppylöille kuin todella tummille silmänalusille, ripsien taivuttajan, ripsarin ja vaalean ja kuulaan poskipunan.

BB-voidehan käy myös yksin. Ideana on, ettei kosteusvoidetta, erillistä aurinkosuojaa, meikkivoidetta ja kuulautta tuovaa tuotetta tarvita erikseen, vaan kaikki on samassa putelissa. Itse kärsin kuitenkin pakkasen tuomasta ihon pintakuivuudesta, johon apteekista saatava VICHYn Aqualia-voide on aivan lyömätön! Muuten en apteekin voiteista ole tykännyt, mutta tämä on oikeasti hyvä: kosteuttaa hurjan paljon, mutta imeytyy tosi hyvin. Hintakin on vain 25 €:n tienoilla. BB-voiteena minulla on tällä hetkellä Lumenen Vitamin C+-sarjan tuote, joka on ihan OK. Ja onneksi tarpeeksi vaalea mun kalpealle iholleni. Peittävyys ei ole aivan parhaimmasta päästä, mutta koostumus on kuitenkin miellyttävä. Olen jo monena vuotena käyttänyt kesällä meikkivoiteen asemasta Diorin Hydra-action -sarjan sävyttävää päivävoidetta, joka on tosi peittävä ja hyvä. Kesällä välillä vähän liiankin paksu, joten itse olen käyttänyt sitä syksyisinkin. Ongelmana on, etten voi käyttää sitä rusketuksen hälvettyä, koska vaaleinkin sävy (nro 1 tästä poiketen) jää minulle liian tummaksi. Tuotteena se on kuitenkin hirmu kätevä, ja pitää tosi hyvin ihon mattana kuivattamatta sitä lainkaan!



Asetan valtavia vaatimuksia peitevoiteelle, ja Benefitin Boi-ing on tällä hetkellä suosikkini. Siinä on todella hyvä, vaalea sävy, ja sitä on hyvä levittää sormella niin silmien alle kuin näppyjen päälle. Koostumus on yllättävän ohut mutta peittävä. Samalta merkiltä minulla on käytössä Dandelion-poskipuna, jossa on aivan älyttömän ihana kylmän roosan sävy! Se on nimenomaan vain vaalea sävy, ei niinkään poskipuna. Postaan myöhemmin suosikkituotteistani tarkemmin, yritän silloin muistaa avata pakkauksen jotta väri näkyisi. Suomessa ei käsittääkseni kyseistä merkkiä saa, mutta ainakin LookFantastic ja Asos toimittaa niitä Suomeen, eikä postituskuluja ole. Merkki ei ole halvin, muttei valtavan kalliskaan, mielestäni tuotteiden hinta-laatusuhde on ollut kohdallaan. Arkimeikin kruunaa ripsien taivutus ja Lancomen Hypnose-ripsari. Olen koittanut oikeasti vaikka kuinka montaa ripsaria, mutta aina palaan kyseiseen tuotteeseen. Sillä saa erotellut ripset, ja jos sitä harjaa useamman kerroksen, tulee lopputuloksesta näyttävä. Sen harja on myös hyvä, ja käy hyvin pienisilmäisellekin.

Jos aikaa on hieman enemmän kuin se kolme minuuttia ja haluan laittaa vähän enemmän, lisään myös silmänpohjustustuotteen, puuteria, luomiväriä ja rajauksen.
Kuva on katastrofaalinen, pahoittelut siitä...
Silmäni ovat niin pienet, että jos haluan kestävän silmämeikin, tarvitsen luomille pohjustustuotteen ja levitän sitä todella vauhdilla pienenpienen palleron verran sormin. Lumenen Beauty Base Eyeshadow Primer on aivan ykkönen! Se ei maksa kuin vajaan kympin ja kestää oikeasti monta vuotta. Monet muut merkit, kalliitkin, on koitettu, eivätkä pitä meikkiä ollenkaan niin siistinä. Kivipuuterina minulla on tällä hetkellä YSL:n Poudre Compacte Radiance nro 2, ja olen ollut siihen tyytyväinen. Arkimeikkiini en yleensä, ainakaan näin talvella, puuteria juurikaan laita silmäluomia ja nenänpieliä lukuunottamatta, enkä niihinkään jos kyseessä on kaikista pikaisin ehostus. Jos siis aikaa on enemmän, laitan myös nuden tai ruskean sävyistä luomiväriä. Yksi suosikeistani on Diorin Earth Reflection (609) viiden luomivärin paletti. Sitä on menossa jo toinen kappale! Arkena käytän rajaukseen harmaata kynää, löysin pitkän etsimisen jälkeen hyvän harmaan, YSL:n nro 7 Charcoal Grey. Pidän myös siitä, että se on aavistuksen pehmeä, joten rajauksen tekeminen onnistuu nopeammin.

Olen huulikiiltoaddikti, mutta arkena käytän yleensä huulirasvaa. Omistan kiiltoja ja kiiltopunia varmaan 30 kappaletta, ehkä teen niistäkin jonkin postauksen joskus!

Getting started...

Vihdoin täällä! Muutamalle kauempana asuvalle ystävälle luvattu blogi on vihdoin saatu käyntiin! Taitaa tämä toimia allekirjoittaneelle päiväkirjan korvikkeenakin. Tuntuu, että elämässä tapahtuu koko ajan niin paljon, ettei perässä meinaa pysyä. Pienet pojat kasvaa, rakennusprojekti etenee, itse vanhenee, viisastuu ja kaunistuu... Mitä näitä nyt on! :) Lupaan pyhästi päivittää tätä epäsäännöllisen säännöllisesti useamman kerran viikossa jotta itsekin voi välillä pysähtyä miettimään, että mitä kaikkea sitä on tullut tehtyäkään.

Kuka minä sitten olen? Melko tavallinen 32-vuotias nainen, kahden poikalapsen äiti, vaimo, kauppatieteilijä ja kaikkea muutakin tarvittaessa! Rakastan vaatteita ja minulla on niitä itselleni ja pojilleni ihan liikaa. Rakastan MYÖS asusteita, meikkejä ja muita kauneudenhoitotuotteita. Niitäkin on minulla ihan liikaa. Mutta niitähän ei nainen voi koskaan omistaa liian monta, eihän?

Tyylini on sekoitus klassista ja pintamuotia, edullista ja kallista. Haaveilen designer-tuotteista, mutta budjettini ei anna niihin muutamaa täsmähankintaa lukuunottamatta myötä. Käytän aina tilaisuudet hyväkseni pukeutua hyvin, jos sellainen tulee vastaan! Olen useammin yli- kuin alipukeutunut, poikani samoin. Kropaltani olen sellainen, että "teinikauppojen" (HM, Vila, VeroModa, Mango jne.) vaatteet käyvät minulle hyvin. Ehkä tyylini taas hieman aikuistuu, kun palaan kotoa oikeisiin töihin aikuisten seuraan! Tai ehkä ei. Yhdistelen kalliita merkkejä halpoihin niin pukeutumisessa, kauneudenhoidossa kuin sisustamisessa. Mielestäni kokonaisuus on tärkein, siihen päästäkseen voi yhdistelyssä olla luova. Tulette varmasti huomaamaan mitä periaatteeni käytännössä tarkoittaa!


Nyt esimerkiksi päälläni tummansiniset Tigerin farkut ja Mangon paita, joka on yksi suosikeistani tällä hetkellä. Paita on oikeasti kokonaan luonnonvalkoinen, mutta nyt puin alle mustan topin tummansinisten farkkujen seuraksi. Olen ollut muutamia kuukausia "mustanostolakossa", yritän välttää mustien vaatteiden ostamista ja pitämistä. Aikaisemmin otin aina sen mustan, vaikka kalpeaan ihooni se ei todellakaan ole paras väri. Olen päivittänyt vaatekaappiani valkoisen eri sävyillä, roosalla ja tummansinisellä, jotka ainakin näin talvella sopivat minulle mustaa paremmin. Tosin musta ei ole eikä tule olemaan täysin pannassa, kyllä siitä sen verran tykkään! Mutta suosittelen oikeasti kaikille astumista omien tottumusten ja mukavuusalueen ulkopuolelle, tulette yllättymään!

Kiitos, että olette löytäneet seuraani, toivottavasti tulette vierailulle toistekin! Käsittelen blogissani oman tyylini ja hankintojen ohessa sopivassa sekamelskassa taloprojektin etenemistä, lähinnä pintamateriaalien pähkäilyä ja muuta sisustusta. En todennäköisesti pysty pitämään näppejä erossa lapsiin liittyvistä asioistakaan! Katsotaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Ainakin nyt mieli on valoisa ja täynnä toivoa ja odotusta tulevasta!

Piia