sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Kevätkengiksi valkoiset avokkaat?

Taisin mainita jo aiemmassa postauksena kevään trendien kohdalla valkoisten avokkaiden esiinmarssin. Olen aina ollut vähän skeptinen valkoisesta väristä korkkareissa, mutta täytyy myöntää, että nyt muodissa olevat valkoiset korkokengät ovat kaikkea muuta kuin juntinnäköisiä! Vai mitä mieltä olette esimerkiksi Victoria Beckhamin sekä Jessica Alban kengistä? Eivätkö ne olekin ihania? Ja tuo Victorian valkoinen laukku on mitä täydellisin pari valkoisille kengille! Jessica Alban kuva on ollut aiemminkin esillä kukkahousujen vuoksi, mutta minkäs sille mahtaa, että sekä housut että kengät ansaitsevat omat postauksensa? ;)

Mustat yksityiskohdat sekä piikkikärjet tekevät Victorian ja Jessican kengistä erityisen hienot. Ehkä ne ovatkin ratkaisevat asiat, joilla valkoiset avokkaat näyttävät todella kauniilta?

Seuraavaan olen koonnut muutamia kivoja valkoisia kenkiä; kahdet avokkaat ja yhdet sandaalit. Kengät ovat sellaisia, joita voisin itse kuvitella käyttäväni. Valitettavasti valkoisia avokkaita etsiessä törmää tyylikkäitä yksilöitä paljon useammin joko morsiuskengiksi tarkoitettuihin, kermakakkuja muistuttaviin kenkiin tai muihin muovihirvityksiin, joiden en voi kuvitella sopivan kenellekään. Ihmettelen vain, että ketkä niitä oikein ostavat...

Tähän olen kuitenkin koonnut kolmet, minun mielestäni kauniit, valkoiset kengät. Vasemmalla on Tiger of Swedenin Daisy-avokkaat (brandos.fi), keskellä Zaran sandaalit (zara.com) ja oikealla Mai Piu Senzan avokkaat (zalando.fi). Mustia yksityiskohtia en kyllä onnistunut löytämään millään! :) 

Valkoisia korkkareita
Näidenkin kohdalla käy salakavalasti niin, että mitä enemmän valkoisia korkkareita erilaisissa kuvissa ja lehdissä näkee, sitä enemmän niistä näköjään tykkää. Onneksi säät ovat olleet vielä niin sateiset, ettei valkoisista avokkaista ole tarvinnut vielä tosissaan haaveilla. Vaan kuinka käy ensi viikolla?

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

DVF for Gap: tyttöjen ihana mallisto

Gapin tyttöjen vaatevalikoima saa huomenna ihanan lisän Diane von Furstenbergin suunnittelemista vaatteista! Toista kertaa toteutuva yhteistyö oli ensimmäisellä kerralla niin suosittu, että yhteistyö sai jatkoa myös tänä vuonna. Mallistossa on vaatteita tytöille vastasyntyneistä 14-vuotiaisiin. Harmi, ettei yhteistyöstä syntynyt myös poikien mallistoa...

Omat suosikkini ovat pinkit ja turkoosit, viidakosta inspiraationsa saaneet mekot, sekä kelta-valkoisesta kuosista tehdyt mekot ja legginsit. Nämä mainoskuvatkin ovat itsessään jo niin ihania, että niitäkin katsoo ihan huvikseen.


Kuosit ovat ihanan raikkaita ja värit kirkkaita. Juuri sopivia kesäksi! Minulle itselleni tulee hieman Marimekon värit ja kuosit mieleeni. Tässäkin mallistossa hinnat ovat pysyneet melkein Gapin normaalilla tasolla, kalleimmillaan mekot maksavat vajaa 50 € (39,95£).



En onnistunut selvittämään, että tuleeko mallisto normaalisti nettikauppaankin myyntiin, vai onko mallistoa saatavissa vain kaupoissa. Konsernin sivuilla, jo tammikuussa päivätyssä lehdistötiedotteessa nettimahdollisuus oli listattuna, mutta sivuilla ei asiaa ainakaan mainosteta. Jos mallisto kiinnostaa, niin miksei huomenna voi koittaa onneaan ja käydä Gapin sivuilla, sieltä saatavuus viimeistään luulisi selviävän.

Kuvat gap.com.

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Tyylinä Miss Piggy?

Välillä pistää miettimään, että olenkohan kuitenkaan sisäistänyt, että 32-ikävuotta on jo tavallaan aika paljon. Luulisi, että tässä iässä vaatekaappiin ei mitään hullutuksia enää eksyisi. Toisin kuitenkin käy välillä ihan vahingossa! Kuten tänään, jolloin matkaan tarttuivat PINKIT housut ja PUNAISET shortsit. Näitä tasapainottamaan tarttuivat onneksi myös mustat shortsit sekä valkoinen trikoopaita.



Pinkit housut ja mustat shortsit ovat Gina Tricot -liikkeestä. Siis eikös väri olekin aivan ihana pinkki? Siis sellainen, joka värinä on hieno, mutta jota ei ajattelisi päälleen laittavansa mistään hinnasta? Noh, minähän tietenkin näin jo sieluni silmin käännetyt lahkeet, valkoisen topin ja mustat balleriinat näiden kanssa. Ja se oli rakkautta ensi silmäyksellä! Enköhän keksi näille 14,95€ arvosta käyttöä, varsinkin kun housut olivat todella hyvän malliset ja mukavat. (Kiitokset vain vinkistä "elävälle mallinukelle" ja opiskelukaverilleni...)

Minulle on käynyt monena kesänä niin, että kun shortsikelit alkavat, ei hyviä malleja ja värejä löydy enää mistään. Olen siis ollut auttamattoman myöhässä! Nyt siis päätin tarttua tilaisuuteen heti, kun kivat shortsit osuivat tielleni. Tai siis tartuin tilaisuuteen kahdesti... Mustat olivat Ginan, alla olevat ihanan punaiset H&M:ltä 9,95€:n hintaan. Eli ei todellakaan hinnalla pilattu! Samaa mallia oli ainakin sinisenä ja valkoisena tämän punaisen lisäksi, mutta ainakin valkoisesta olivat koot jo todella vähissä.



Olen aiemmin ollut todellinen hamefriikki, mutta lasten kanssa ovat shortsit paljon kätevämmät. Niitä tulee pidettyä lämpimillä ilmoilla nykyisin lähes missä tahansa, joten kahdet shortsit ovat todella tervetullut lisä vaatekaappiini.

Kesä, tule jo! :)

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Kukkahousut... Tykkäänkö vai en?

Taas on käynyt niin, että muotioikku, jota en aluksi voinut kuvitellakaan hankkia, onkin alkanut näyttää aina vaan kivemmalta ja paremmalta, ja puolitosissani suunnittelen niiden hankintaa. Tällä kertaa ihmeellinen päähänpistoni on kukkakuosiset housut! Ihan oikeasti!

Mitään kovin kukkeaa ja värikästä en hankkisi, mutta esimerkiksi musta-valkoiset tai sini-valkoiset on jo ihan eri asia! Vai mitä mieltä olette Jessica Alban tyylistä?

Jessica Alba (people.com)
Tässä tyylissä yhdistyy tämän kevään muitakin trendejä kukkahousujen lisäksi, nimittäin valkoiset korkkarit sekä nahka, jota tällä kertaa on jakussa.

Ehkäpä silti vielä mietin tätä kukkakuosiasiaa. Ehkäpä lyhyt hame tai vaikkapa huivi voisi olla sopivampi kohde kukkakuosille?

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Issan kuninkaalliset mekot

Hyviä uutisia Issan mekoista haaveileville! Elokuussa Issa lanseeraa Banana Republicin kanssa malliston, jossa tuotteiden hinnat ovat ketjuliikkeen tasoa, eli murto-osan Issan oikeista hinnoista. Mallistoon kuuluu muun muassa mekkoja ja asusteita, ja yksittäisen tuotteen hinta on 25-100 punnan välissä, eli n. 30-120€. Mallisto tulee myyntiin Banana Republicin liikkeiden lisäksi netissä!

Jos jollekin ei nimi Issa sano mitään, niin tiedoksi, että merkki on yksi Kate Middletonin suosikeista. Kihlajaiskuvassa käytetty ihana silkkinen kietaisumekko on Issan mallistosta ja suuresta suosiosta johtuen edelleen saatavissa. Toki hintaa sillä näyttää olevan noin 600€:n verran.

dailymail.co.uk

Alla kuvia ihanista Issan kevät ja kesä -malliston mekoista. Keskellä oleva maksimekko on aivan täydellinen kukkamekko! Oikealla oleva punainen mekko on myös todella kaunis. Alakulmassa vasemmalla on Katen kihlajaiskuvassa oleva kietaisumekko. Tosin liila väri saa mekon näyttämään mielestäni vähän tätimäiseltä.


issalondon.com
Minä kyllä jään odottamaan mielenkiinnolla lisäpaljastuksia Banana Republicin Issa-mallistosta. Taitavat alkuperäiset olla itselleni vähän turhan tyyriitä. :)

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Style of the day: Valkoista, farkkua ja punaista

Julianne Hough (people.com)
Tämän päivän inspiraationa on toiminut Julianne Hough, jonka asun voisin milloin tahansa pukea päälleni. Kapeiden farkkujen ja jakun yhdistelmä toimii aina! Värit ovat ihanan keväiset ja raikkaat. Kengät ja muut asusteet voi valita päivän fiiliksen tai päivän tapahtumien mukaan. Korkkarit voi hyvin korvata balleriinoilla tai saappailla, eikä tyyli siitä kärsi yhtään.

Valkoinen jakku on todella monikäyttöinen vaate, eikä ollenkaan niin arka kuin monet luulevat sen olevan. Ainakin minä puen valkoisen jakun melkein minne vaan kesäisin, arkeen ja juhlaan. Valkoista jakkua (kuten muitakin hyvin vaaleita vaatteita) hankkiessa kuitenkin tarkistaisin, että vesipesu sallitaan.

Olen myös hurahtanut tuohon hieman oranssihtavaan punaiseen. Se toimii todella hyvin myös monen muun värin kaverina piristysruiskeena. Jos väri tuntuu liian kirkkaalta pukea päälle, niin sitä voi ensialkuun hankkia vaikkapa kynsilakkana ja/tai huulipunana.

Täytyy myös tunnustaa, että äitini kauhuksi myös minun vaatekaapista löytyvät vaaleat, hieman kulutetut farkut. Siitäkään trendistä ei ilmeisesti ole kokonaan päästy eroon... :)



Seuraavaan kollaasiin olen koonnut tyylin vaatteista, jotka pystyy hankkimaan kotoisista nettikaupoista. Kengiksi valitsin hieman monikäyttöisemmät, umpinaiset avokkaat, joita toivottavasti voi jo kohta kelien puolesta laittaa jalkaan. Sandaalien käyttöön kun meillä tuppaa olla melko lyhyt sesonki...


Farkut: Only
Aurinkolasit, toppi, kynsilakka ja huulikiilto: Gina Tricot
Jakku: H&M
Laukku: CK (Zalando)
Kengät: Tamaris (Zalando)
 

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Today I love... Lundmyr of Sweden -lastenvaatteet



















 

Tykkään ihan mielettömästi Lundmyr of Swedenin vauvanvaatteista, mutta niitä(kään) ei täältä saa ostettua. Toisaalta ihan hyvä, koska tuotteet eivät ole sieltä aivan halvimmasta päästä. Näin tuotteita ensimmäisen kerran laivalla, josta ostinkin pienimmälle jo viime kesänä turkoosin älskling-bodyn ja kaksi pipoa. Viime kesänä pidettyä pipoa (sama kuin kuvassa olevan pojan päässä oleva) ihastelivat monet, se onkin todella soma ja ihanan värinen!

Piipahdimme eilen sunnuntaina vanhemman pojan kanssa MuksuExpossa, josta tuliaisina pikkuveljelle toimme uuden ja isomman bodyn. Jo viime kesänä hankittu isompi pipo menee vielä tänä keväänäkin. Messuilla myyjänä oli vaasalainen jälleenmyyjä, jonka valikoimaan ja yhteystietoihin voit tutustua täältä.



Bodyissa on muuten mahtavaa se, että niissä on kahdet eri napit haarukassa, joten bodyn voi hankkia vähän isommassakin koossa ja napittaa ensin tiukemmalle. Lisäksi hihansuissa on tykky resori, jonka voi kääntää ensin pienemmäksi tai kääntää suoraksi. Koot ovat kymmenen sentin välein ja vastaavat mielestäni aika hyvin numeroaan. Mallistossa on leikki- ja kouluikäistenkin vaatteita ja asusteita, mutta itse pidän oikeastaan ainoastaan näistä suloisista vauvanvaatteista.
(kaksi ensimmäistä kuvaa lundmyr.com)

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Bootcut-farkkujen paluu

Ei hitsi, kai bootcut-farkkujen esiinmarssi on otettava jokseenkin vakavasti, kun kerran mm. Victoria Beckham niitä käyttää. Kuinkahan kauan menee, että itse kyseiselle mallille lämpenen? Useinhan käy niin, että uusimmat muotihömpötykset teilaa ensiksi aivan täysin, sitten pikkuhiljaa alkaa hyväksymään trendin ja lopulta huomaa hankkivansa kyseisen muotitamineen. Tässä Victoria Becham levenevissä farkuissaan (kuvat dailymail.co.uk):



















Vielä en kyllä ajatukselle levenevistä farkuista lämpene. Olen itse edelleen niin riemuissani superkapeista farkuistani, etten niistä aivan heti kyllä luovu! Eivätkä nuo lahkeet kyllä ole kovinkaan kivan näköiset. Käännäköhän kelkkani jossain vaiheessa? Oletteko te jo hankkineet omat trumpettifarkkunne?

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Keltaisen haamun katalogi

Vaikka melkoisen juntilta kuullostankin, niin myönnettävä on, että Hullujen päivien katalogi piristää mieltä (ja viikonloppua) kummasti täällä periferiassa! Täällä varteenotettavia shoppailupaikkoja kun ei oikeastaan ole. Stockan nettikaupan avautuminen, samoin kuin Hullujen päivien verkkokauppa, oli todellinen piristysruiske meille Aleksanterinkadun Stockaa kovasti ikävöiville maalaisille. Itselläni Hullujen päivien tenhoa lisää se, että CV:ssäni on monta Stockalla vietettyä vuotta ja siis Hulluja päiviä tiskin toisella puolella.

Tarkemmin en ole vielä ehtinyt katalogiin paneutua, mutta ainakin jokin ruskeista laukuista kiehtoisi (esim. kuvassa olevat Michael Kors -laukut), samoin kuin Billi Bi -korkkarit. Filippa K:n raitainen mekko olisi kiva, myös Christelle & Co:n toppi ja hame. Dr Denimin shortsit ovat jo hyväksi havaitut (minulla on sellaiset jo vaalean keltaisena), joten ehkäpä mustat olisi seuraava väri? Vanhemmalle pojalle tarvittaisiin vaatteita, Ralph Laurenin t-paidat olivat esimerkiksi kivoja. Nämä siis ensinäkemältä jäi mieleen. :)
 

Toisaalta minun olisi ehkä syytä sijoittaa pennoseni uuteen kotiin, ja hankkia (omaan meikkauspisteeseeni tietenkin) Kartellin Ghost-tuoli. Ja puhtaanvalkoisia pyyhkeitä tarvitaan ripakopallinen. Aluksi Gantin pyyhkeet miellyttivät, mutta ehkäpä Villa Stockmannin aivan simppelit valkoiset olisivat kivemmat?


Tästä on hyvä jatkaa. Vai kenties hävittää koko katalogi, ettei menisi aivan mahdottomaksi? :) Onko teillä jo nyt hankinta- tai harkintalistalla jotain Hullujen päivien tuotteita?

torstai 4. huhtikuuta 2013

Today I love... Neonväriset pikkulaukut

Hei taas ja hyvää kesäaikaa kaikille! Pieni taukoni on taas ohi, aurinko paistaa ja kevätfiilis on korkealla! Onko teillä?

Minä aivan luulin, että neonvärit jäivät kahdeksankymmentaluvulle, mutta ei. Ne ovat täällä taas meidän kiusana! On jännä, että mitä enemmän aurinko pihalla paistaa (ja jo ihanasti lämmittää), sitä enemmän himoitsee kaikkea kesäistä ylleen. Ja minä olen alkanut himoitsemaan neonväristä pikkulaukkua. Siis ihan oikeasti! Se olisi juuri sopiva väriläiskä moneen asuun niin vapaa-aikana kuin iltamenoihin (joita ei kyllä itselläni niin valtavan paljon kyllä ole) ja saisi asun näyttämään kesäiseltä.

Seuraavaan olen kerännyt muutaman esimerkin kevään herkuista. Itseäni eniten puhuttelee Ted Bakerin pieni clutch pinkkinä, joka on ylhäällä vasemmalla. Niin syötävän suloinen!

Laukut:
Ylhäällä Ted Baker ja Guess
Keskellä Zara
Alhaalla Friis & Company sekä Pieces

Ehkä neonvärit kuitenkin itseäni hieman vielä sattuu silmään, mutta jokin niissä kuitenkin kiehtoo. Miten on sinun laitasi, löytyykö kaapistasi jo jotain kirkasta? :)